sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Medi3 rotumestarit vm 2015

Tänään sunnuntaina 11.10.2015 kisattiin sitten medi3 Rotumestari 2015-tittelistä.

Meidän laumasta mukaan kisaan pääsi veteraani papparainen Dali, joka ei ole kisannut yli vuoteen. Tai itseasiassa edes treenannut. Dali kävi pari kertaa hallilla menneellä viikolla muistelemassa mitä olikaan takaakierto ja mitenkäs ne kepit nyt menikään.

Voi sitä innon ja iloisuuden määrää, kun liki 11-vuotias pappakoira tajusi pääseensä yhtäkkiä kisoihin! Häntä heilui ja energiaa oli vaikka muille jakaa. Dalihan ei radalla enää vauhdilla päätä huimaa (ihanneaikoihin on reippaasti matkaa), mutta sillä ei ole myöskään Dalin kohdalla enää mitään merkitystä. Pappa saa tehdä sitä mikä on papasta mukavaa! Ja tämä jos mikä oli todella mukavaa.

Vastassa Dalilla oli Maisa, agilityvalio ja liki puolet nuorempi neito. 

Ensimmäiseltä radalta molemmat ottivat HYL:n. Toiselle radalla lähdettiin siis tasatilanteesta. Ja jännittäväksihän se lopulta meni, molemmille yksi kielto ja aika ratkaisi kisan Maisan eduksi. Onnea!

Mahtava fiilis jäi viikonlopun kisaamisesta. Kotiin saatiin kaksi rotumestaria ykköspalkinnon kanssa ja yksi kakkospalkinnon kanssa, lisäksi oma kasvatti otti toisen sijan ykkösluokassa rotumestiksissä. Papparainen pääsi rallattelemaan rennolla fiiliksellä ja Pinsku-mummo sai LUVAn! Jippiaijee. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti