Monsterosa Menninkäisellä (synt.31.8.2010) eli Minnillä (rakkaalla lapsella on monta nimeä Mini, MiiMaa jne.) todettiin maaliskuun loppupuolella 2011
patella luksaatio 2/2. MiiMaa oli alkanut ontua toista takajalkaansa leikkimisen jälkeen. Ensin luultiin, että koira on loukannut itsensä. Tilannetta seurattiin muutama päivä, kunnes Minnin silloisen perheen kanssa päätimme, että Mii viedään eläinlääkärille tutkimuksiin. Koska Minni oli sijoituskoira, pyysin perhettä erikseen viemään Minnin ortopedille, jotta diagnoosi olisi kunnollinen heti ensimmäisellä kerralla, eikä Aidan tapauksen kaltaiseen arvailujen rulettiin enää jouduttaisi. Ortopedi totesi kaikkien yllätykseksi, että molemmat jalat ovat yhtä huonossa kunnossa, tämä ei näkynyt koirasta ulospäin millään tavalla vielä tässä vaiheessa. Minni sai särkylääkettä sekä kehoituksen mahdollisimman pikaiseen leikkaukseen, jolla polvet saataisiin kuntoon.
MiiMaan tila alkoi kuitenkin huonontua hyvin pian. Välillä onnuttiin toista jalkaa, sitten toista ja tämän jälkeen molempia, pahimmoillaan yhtä aikaa, jolloin koira käveli etutassuillaan, kaatui tai loppuajasta jopa ryömi eteenpäin. Sanomattakin selvää, että tälläistä oli hyvin rankkaa katsella sivusta, varsinkin kun mitään koiran auttamiseksi ei voinut siinä hetkessä tehdä, särkylääke vaikutti tehottomalta ja piti vain odottaa, että polvi menee takaisin paikoilleen, jonka jälkeen koira voi taas kävellä normaalisti hetken aikaa. Minä ilmoitin, etten tule käyttämään Miitä jalostukseen, vaiva on yleensä perinnöllinen ja vaikka Minniä ei tässä vaiheessa oltu vielä leikattu oltiin perinnällisyydestä melko varmoja, koska mitään tapaturmaa ei ollut sattunut. Lisäksi Minnin emän emällä on patella luksaatio 2/1.
Minnin perhe halusi kuitenkin monien eri syiden seurauksena luopua Minnistä ja niinpä kävin hakemassa MiiMaan kotiin huhtikuun puolessavälissä. Heti Pääsiäisen jälkeen pääsimme
Juha Pärnäsen vastaanotolle Lahden eläinlääkäriasemalle. Pärnänen varmisti diagnoosin ja ehdotti leikkausaikaa heti seuraavalle viikolle. Olin pelännyt mennä vastaanotolle, koska jossainvaiheessa tilanne ehti mennä niin pahaksi, että alettiin puhua Minnin mahdollisesta lopettamisesta. Olin äärettömän tyytyväinen, että saimme leikkausajan niin pian ja ennenkaikkea siitä, että Minni voitiin vielä hoitaa kuntoon! Vaikka olin katsellut Minniä vasta viikon verran oli selvää, että koiralla oli aika ajoin kovia särkyjä, tämä näkyi Minni paljonpuhuvista silmistä, joista ilo oli sammunut. Minni yritti kirputtaa polviaan jatkuvasti, välillä näytti kuin koira olisi yrittänyt hankkiutua jaloistaan eroon potkimalla ne irti, suurimman osan ajasta Mii kulki kolmella jalalla. Kesken kävelyn Minni saattoi kaatua kyljelleen, koska molemmat polvet pettivät alta, enkä nyt puhu mistään lenkeistä. Minni kävi pienellä pissityksellä omassa pihassamme muutaman kerran päivässä, portaat mentiin aina sylissä ja ulkona liikuttiin lyhyellä hihnalla ja mahdollisimman vähän. Juoksemaan ei edes pystynyt. Tulen aina muistamaan viimeisen illan ennen leikkausta: Minni söi iltaruuan seisoen koko ruokailun etutassujensa varassa, ulkona Mii kaatui monta kertaa yrittäessään pissata. Lopulta illalla Minni ryömi tahtomansa lelun luo, koska jalat olivat liian kipeät kävelemiseen. Mii meni aikaisin petiin ja kun pieni koira katsoi minua surullisilla silmillään minä saatoin vain ajatella, että "onneksi huomenna on maanantai ja Minnin leikkauspäivä." Yksikin päivä lisää olisi ollut liikaa.
Maanantai aamuna 2. toukokuuta. 2011 Minni leikattiin, molemmat polvet yhtä aikaa. Vaiva todettiin perinnölliseksi, kuten oli odotettavissa.
Kävimme hakemassa Miin kotiin työpäivän jälkeen, tokkuraisena, polvet sidottuina. Koko illan Minni valitti hiljaa pedissään. Lääkkeet aiheuttivat olotilan, jota pieni koira ei voinut käsittää, kipuja Minnillä ei voinut vahvoista lääkkeistä johtuen olla. Suurimman osan illasta Minni nukkui, kunnes joskus ilta kymmenen jälkeen Minni alkoi pyrkiä seisomaan. Seisominen oli kuitenkin lähinnä horjumista ja Minni luovutti nopeasti ja kävi yöunille. Minä nukuin äärettömän huonosti koko yön, kuuntelin jokaista ääntä ja heräsin pieninpäänkin risahdukseen. Minni kuitenkin nukkui rauhallisesti, eikä näyttänyt kärsivät mistään. Kolmen jälkeen yöllä luovutin ja nousin pois sängystä. Koska kaikki koirat tottakai heräsivät tähän päätin viedä ne ulos, myös Miin. Otin kaulurin pois, laitoin pannan kaulaan ja kannoin MiiMaan ulos. Muut koirat kirmasivat innoissaan pihalle, niinkuin aina. Minni lähti kävelemään kolmella jalalla laskettuani sen maahan, niinkuin niin kovin usein tähän saakka. En odottanutkaan Minnin vielä kävelevän kunnolla. Hetken päästä Minni kyykistyi pissaamaan. Ja kun tarpeet oli hoidettu Minni jätti suureksi ihmetyksekseni kaikki neljä jalkaa maahan ja otti muutaman askeleen neljällä jalalla -niinkuin koirat tekevät! Sitten Minni pysähtyi, katsoi minua hyvin kysyvästi, katsoi maahan ja katsoi uudestaan minua, ihan niinkuin olisi ihmetellyt jotain hyvin suuresti. Tämän jälkeen Mii lähti eteenpäin neljällä jalalla, aivan normaalisti kävellen, eikä ole sen koommin käellyt kolmella jalalla kertaakaan! Itkin onnesta. Minni kävelee!
Koska eläinlääkäristä sanottiin, että olisi hyvä saada jaloissa olevat siteen pysymään paikoillaan tikkien poistoon saakka, viritimme kääreet sideharsolla kiinni valjaisiin. Lisäksi Mini sai käyttöönsä isomman kaulurin, koska tuolla kuvassa olevalla neiti ylettyi repimään siteitä irti.
Minnille piti antaa kahden viikon ajan antibioottia ja särkylääkettä. Antibiootti oli sellaista, jota ei saanut antaa tyhjään vatsaan, niinpä muutenkin äärettömän ronkeli pikkukoira piti saada syömään aamulla, että lääkkeen pystyi antamaan. Ensimmäisenä aamuna Mii oksensi kaaressa kaiken minkä nieli. Oksentaminen oli niin äkkinäistä ja rajua, että edes koira itse ei ehtiny tehdä mitään, kun kaikki lensi ulos kirjaimellisesti kaaressa. Niinpä soitin eläinlääkäriasemalla ja sovimme, että Kari vie MiiMaan käymään siellä, ensimmäisen päivän lääkkeet annettiin pistoksena ja lisäksi Mini sai pahoinvointilääkettä sekä sitä nesteytettiin. Kari laski vastaanotossa koiran sylistään maahan ja Mii lähti kävelemään käyttäen kaikkia neljää jalkaansa. Sekä lääkäri, että hoitajat olivat ihmeissään Minnin tasaisesta kävelystä, koirahan oli leikattu vain vuorokautta aiemmin!
Minnin toipuminen on edennyt vauhdilla. Ensimmäisen päivän jälkeen MiiMaa on ollut sitä mieltä, että hän haluaa juoksemaan toisten kanssa, leikkimään, riehumaan pihalla vapaana. Lääkärin määräyksestä Minni nukkuu yöt häkissä, portaita ei saa kävellä ja ulkoilu tapahtuu pienissä osissa hihnassa, ei flexissä, juoksuaskelia ei saisi vielä ottaa. Kaksi viikkoa leikkauksesta, eli eilen Mini sai tikit pois.
Haavat ovat äärettömän siistin näköiset ja jo nyt uskomattoman huomaamattomat, niinkuin kuvista näkyy. Minni on iloinen, leikkisä, aktiivinen, sellainen kuin pienen brasilianterrierin kuuluu olla! Mii on saanut silmiinsä elämänilon takaisin. Tuon pikkuneidin toipumista on ollut ilo seurata, vaikka myönnän kyllä, että tuollaisen elohiiren paikallaan pitäminen on haastavaa. Tällä hetkellä se on kuitenkin välttämätöntä.
Minniä riekuttaa kovasti, energiaa olisi vaikka muille jakaa.
Nyt kontrollikäyntiin on aikaa vielä kuukausi. Ainakin siihen saakka Minni kulkee edelleen sylissä ulos eikä pääse vielä leikkimään toisten kanssa. On ikävää, että Minnin ensimmäisestä keväästä muodostui näin kurja, mutta tämän jälkeen entistä ehommilla polvilla on sitten toivottavasti mukava kirmailla koko loppuelämä! Nyt keskitymme Miin toipumiseen ja kuntouttamiseen. Palaamme asiaan Minnin tarinan merkeissä viimeistään kontrollikäynnin jälkeen.
