keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

KESÄ!!!

Vihdoinkin on niin lämmin, että päästiin uimaankin! Tätä meidän lauma aina odottaa.


















Nauttikaa kaverit! Niin mekin tehdään. :)

maanantai 7. heinäkuuta 2014

AgiRotu 2014

Taas on kesän ykköstapahtuma takana tältä kesää. Agirotu ei petä! Fiilis on mahtava, niin paikan päällä kuin sen jälkeenkin.

Pystytimme brassileirin ja keräilimme kaikki saman katon alle, yhdessä on kivempi leireilläkin, voi samalla höpötellä kuulumiset ja purkaa kisajännitystä toisten kanssa.

Meillä oli myös kisamaskotti leirissä, Katin Coma.
Joka keskittyi ottamaan rennosti.

Kahdella joukkueella oltiin mukana tänä vuonna. KILmedeissä "Brasistit"-joukkueessa edustivat Kati ja Masa, Tanja ja Weeti, Kari ja Soda sekä Minna ja Pele.

ALOmedeissä "Brazilian Circus"-joukkueessa kisailivat minun ja Jedin lisäksi Mervi ja Nova sekä Katri, Lara ja Max.

Itse päivästä tuli meidän tiimille pitkä. Brasistien rataantutustuminen oli aamulla 9.25 ja Circus pääsi tekemisen meininkeihin vasta 17.15. Minä käytin päivän Brasistien kannustamisen ja valokuvaamisen lisäksi Jedin väsyttämiseen (väsyneempi koira = hitaampi koira radalla [jota tosin on vaikea huomata...] = korvat mukana). Me tehtiin useaan otteeseen kiemuroita lämppäesteillä, fiilistelyshoppailtiin ja vain kuljeskeltiin alueella, päiväunien ja evästaukojen lisäksi tietty.

Brasistit itse teossa:
















Ja Aino-Maija Alangon ikuistamana Circus vauhdissa:




Tulokset jäivät vähän epäselväksi... henkilökohtaisia tuloksia en nähnyt missään. ALO ilmeisesti lopuksi sijalla 16 ja KIL sijalla 22. Mutta tästäkään ei suurta varmuutta jäänyt... Mutta väliäkö tuolla. 

Ja ensi vuonna nähdään taas!

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Pentutilanne.

Monsterosa Parus Major on löytänyt itselleen ihanan kodin.

Mutta koska tilanteet muuttuvat ja elävät, on nyt ilman kotia ihastuttava, reipas ja iloinen pikkuinen poika, Monsterosa Parus Montanus.

Tämä poika menee ensin ja meinaa sitten, jos muistaa. Se on sosiaalinen ja hurmaava pikkuinen hännänheiluttaja.






tiistai 1. heinäkuuta 2014

Pieniä isoja koiria.

Viikonloppuna suuntasin jälleen katsomaan Tiasten pentulaumaa. Voi miten pennut ovatkaan kasvaneet kahdessa viikossa! Hurmaavia, reippaita pikku naskalihampaita.

Vapaana pentueesta enää yksi narttu, jolla punainen panta.




Monsterosa Parus Major etsii vielä omaa kotia!






















Runsaasti uusia kuvia Monsterosa FB-sivulla!