lauantai 31. elokuuta 2013

Monsterosa ylpeänä esittää:

ENDI!

Hurmaavalla luonteella varustettu, rauhallinen ja tasainen laumanvahvistus lenteli iloksemme Tinguin kennelistä Brasiliasta.


Endin mielestä sää on turhan kolea ja ruoka omituista, mutta muuten täällä Suomessa on ihan mukava olla. 

Lapset kasvaa vauhdilla. Ikävää on kohta seitsemän viikkoa. Vauhti alkaa olla melkoinen!





tiistai 27. elokuuta 2013

Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.

Monsterosan karavaani päätti kokeilla temppua, jota ei aiemmin oltu, kuin leikkimielisesti pyöritelty mielessä ja ehkä pikkuisen jutuissa mukana. Mitä jos pakataan 10 koiraa Anssiin (Opel Agila) ja hurautetaan Joensuuhun pitkäksi viikonlopuksi? Eikai siinä kymmenessä koirassa muuten olisi mitään kummaa (paitsi, että se on tosi paljon koiria), jos ne olisivat aikuisia, aivoilla varustettuja yksilöitä, joiden korvat toimisivat edes 90% ajasta. Mutta, kun soppaan kuuluu mausteena viisi alle kuusiviikkoista pentua, joilla ei kumpaakaan edellämainituista toivotuista ominaisuuksista ole niin... No mutta: Joo! Hei, tottakai me lähdetään!

Ja kun asia oli kerran ilmoille heitetty, olihan se pakko kokeilla onko siitä toteutukseen. Sanoista tekoihin, torstaina töiden jälkeen koirat boxeihin, Aida ja Dina omaansa, niinkuin aina, Soda ja Dali omaansa, tottakai. Jedi omaan laatikkoon, se on Jedille tärkeää. Pennuista pojat omaan laatikkoon, tytöt omaan, matkatavarat jäljelle jääneeseen tilaan, pentuaitaus vielä mukaan ja tadaa! Anssi pursui liitoksistaan, mutta hyvin mahduttiin matkustamaan. Pieni tilaihme tuo Anssi.

Menomatka sujui rauhallisesti, johtuen myöhäisestä ilta-ajankohdasta, jolloin uni maistuu muutenkin. Toki autoilua oli harjoiteltu jo ennen tätä, ei me Joensuuhun asti ihan kylmiltään ensimmäisenä olisi yritetty sentään. Perillä oltiin myöhään torstaina ja asetuttiin taloksi aikuisillemme tuttuun ja turvalliseen Tomulaan, vinttikoiralauman jatkoksi.

Aurinkoinen viikonloppu sujui rauhallisesti kauniista ilmasta nauttien. Wipettilapsonen Kiki nautti täysillä saadessaan viisi leikkikamua. Brassivauvat olivat Kikistä ehkä parasta ikinä! Superlapset olivat juuri niin Super, kuin niiden voi kuvitella olevan, ne tutkivat, menivät, telmivät, riehuivat ja nuuskivat minkä ehtivät. Ne nauttivat olostaan maailman keskipisteenä, aikuisten leikkikamuina ja kaikkien ihmisten palluteltavina.

Kotimatkalla pysähdyttiin pissillä Juvan ABC:n pihalla ja ihan niinkuin isot, tulivat pienetkin boxeistaan, tekivät tarpeensa ja olivat valmiita jatkamaan matkaa. Aivan mahtavia reissukamuja.

Kiitos Tomulan vinttikoiralaumalle ihmisineen! Toivottavasti teillä on vielä joku nurkka ehjänä meidän hurjan pikkupetolauman jäljiltä. ;)

Ja loppuun runsaasti kuvamateriaalia viikonlopulta:









































lauantai 3. elokuuta 2013

Me osataan jo...

*Kävellä.
*Telmiä.
*Murista.
*Kiivetä pentulaatikosta.
*Vaatia kovaan ääneen.
*Ennenkaikkea olla todella suloisia.
Monsterosa Super Luigi -ETSII OMAA KOTIA!-

Monsterosa Super Mario 

Monsterosa Super Princess Peach

Monsterosa Super Toad

Monsterosa Super Yoshi