keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Syysfiiliksiä

Eipä erikoista kerrottavaa. Ollaan tehty pitkiä lenkkejä, kun sateestakin on vähän taukoa, treenailtu agia tuttuun tapaan ja loikoiltu takkatulen lämmössä.


Viikonloppuna oltiin Dinan kanssa Hyvinkäällä kisoissa. Jollain ihmeellisellä taidolla olin onnistunut ilmoittamaan Dinan kisoihin juuri siihen halliin, jonne meidän ei enää ikinä pitänyt mennä. Pelkäsin, että rikon koirani. Hallissa oleva matto oli aiemmin nimittäin todella liukas, Dina siellä viime syksyn kisoissa kerran kaatui kyljelleen ja kerran lähti etupää alta. Tällä kertaa kuitenkin meni paremmin, matto ei enää ollut niin liukas, muut puhuivat samaa, joten tuskin kuvittelin asiaa. Myös oman jalan alla pito tuntui paremmalta. No itse kisat eivät kummoista tulosta tuottaneet, kaksi hyllyä ja yksi 5.sija. Mutta miten kivaa meillä Dinan kanssa oli! Radat olivat kuin meille tehtyjä. Todella mukavia vääntöjä, sopivasti haastetta. Pitkään aikaan ei ole agility ollut niin hauskaa, kuin nyt oli! Jäi hyvä mieli vaikka tulokset eivät vakuuttaneetkaan missään määrin. Ulkopuolisen oli varmaan vaikea ymmärtää riemuani kisojen jälkeen, kun tulokset olivat mitäänsanomattomia ja silti itsellä fiilis aivan katossa.

Nyt ollaan vietetty syyslomaviikkoa kotona. Koirat tosin on sitä mieltä, että minä voisin mennä töihin. Meillä kun on sellainen tapa, että aamulla lähtiessäni annan jokaiselle "lähtöherkuiksi" nimeämäni makupalat, possunkorvapaloja, possun häntä, Dentastixit tai jotain vastaavaa. Meillä etenkin tytöt ovat kehittäneet aamuista ihan taidetta, ne tietävät tasan milloin kello on sen verran että minun on aika lähteä. Menevät herkkulaatikon eteen istumaan ja odottavat puoliympyrässä laatikkoa tuijottaen herkkujaan. No tällä viikolla herkkuja ei luonnollisestikaan ole tullut, kun en ole mihinkään mennyt, olenkin saanut aamuisin osakseni mulkoilua ja pettyneitä katseita. Ensi viikolla varmaan riemu repeää, kun "ymmärrän" jälleen lähteä aamuisin töihin.

Alkuviikosta minulla oli Valdo ja Eddie hoidossa muutaman päivän. Loppuun kuvasaastetta koko jengistä.
Dali
Dina
Aida
Soda
Jedi
Valdon ja Sodan rääkättävänä Eddie
Bestikset
Isä ja tytär
Äiti ja pojat
Valdo
Eddie
Omenavarkaat

Syksyn paras aarre.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kolmosluokkalainen!

Lauantaina JOAn kisoissa Dali lunasti lupaukset ja liiteli itsensä kolmosluokkaan tarkan työn siivittämänä. Ei päästänyt Mattssonin setä meitä tälläkään kertaa helpolla, ihanneajat olivat tiukkoja eikä radatkaan ihan helpoimmasta päästä. Mutta niin vain Dali liiteli kevyen näköisesti viimeisellä radalla voittoon, napaten viimeisen LUVAn ja sitämyöten SERTin.

Ekalta radalta Dalille HYL väärän radan seurauksena. Toiselta vitonen puomilta, kuitenkin sijalle kolme tällä radalla. Viimeiseltä sitten täyspotti.

Dinalle ekalta radalta vitonen, kun minä pakotin ottamaan kiellon kepeiltä. Sijalle 2 kuitenkin. Toinen rata hyllytettiin, kiitos minun, joka unohdin radan jo kolmannen esteen kohdalla. Kolmannella radalla otettiin 10 vp, mutta sijalle kolme riitti sekin.

Kiitos mukavasta viikonlopusta ja kannustuksesta kisakentän reunalla Joensuun poppoolle!

tiistai 9. lokakuuta 2012

Terveitä rakkeja

Tänään järjestettiin jälleen Salpausselän koirankasvattajien joukkoterveystarkastus. Tuloksia, jotka koskettavat Monsterosa-maailmaa:

Jedi, Pirunsaaren Komarov:
Silmät: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia.
Polvet 0/0 (=terveet).
Sydän: terve, ei sivuääniä.

Dolly, Monsterosa Maahinen:
Silmät: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia.
Polvet 0/0.
Sydän: terve, ei sivuääniä.

Ringo, Monsterosa Handshake Drugs:
Silmät: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia.
Polvet 0/0.

Sanomattakin kai selvää, että olen äärettömän onnellinen tuloksista!

Kiitos Julialle ja Marille, että Dolly ja Ringo saatiin paikalle!


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Agilityä Kouvolassa

Team Monsterosa käänsi aamuisella auton nokan kohti Kouvolaa, kyydissään kolme agilityrakkia: Soda, Dali ja Dina. Soda kisasi medi1 hyppyradalla ja D&D oli ilmoitettu sekä hyppärille, että agiradalle medi2-luokkaan.

Soda sai kunnian aloittaa. Neiti lähti lähdöstä sellaisella innolla, että minulta loksahti suu auki. Kari ja Soda ovat edistyneet huimasti siitä mitä olen heidän yhteistyötään viimeksi nähnyt. Ikävä kyllä Soda lopetti kepit pikkuisen liian aikaisin, Kari joutui korjaamaan ja tästä sitten 5 virhepistettä. Muuten järkyttävän hieno rata -ja vielä nopeakin! Tällä esityksellä liideltiin sijalle 2. Päivän ensimmäinen Muumi-muki oli ansaittu.

Sitten odoteltiin, odoteltiin ja odoteltiin. Kakkosluokan vuoro koitti vasta iltapäivällä. Minä olin laskenut sen varaan, että ensin mennään hyppäri, Dina saa päästellä liikoja höyryjä ihan niin paljon kuin haluaa ja sitten liidellään agirata. Mutta tottakai tämä kaikki tapahtui juuri vastakkaisessa järjestyksessä. Agirata oli vaikea, todella vaikea. Minulla meni koko pakka sekaisin jo heti lähdössä. En osannut ohjata ensimmäistäkään estettä. Tämä oli ehdoton pohjanoteeraus ikinä. Hävetti jo radalla, puhumattakaan sen jälkeen. Lopussa en enää edes ohjannut, kävelin maaliin, Dina teki kaikki esteet varmaan kahdeksaan kertaan. Tehköön, ajattelin, ihan sama. Enää ikinä en halua kokea mitään tuollaista. Tästä syystä en tässä myöskään suuremmin analysoi "suoritustamme", ehkä on vain parempi antaa olla. Minä kävelin hallista suoraan ulos. Istuin penkille ja päätin, että nyt on tsempattava. Jos hyppäri menee samalla tavalla jää kisoista niin paska maku suuhun, että meidän kisaamiset on kisattu hyvin hyvin hyvin pitkäksi aikaa. Istuin penkillä kunnes kuulin, että on Dalin vuoro. En olisi tahtonut mennä edes takaisin halliin, mutta uteliaisuus poikein suoritusta kohtaan oli liian suurta. Sitäpaitsi Dina aloitti medit ja Dali lähti radalle toiseksi viimeisenä, siihen mennessä kukaan ei ollut tehnyt tulosta ko. radalta. Olihan se siis nähtävä. Pojat tekivät tarkkaa työtä. Aina toiseksi viimeiselle esteelle saakka, jossa Dali päätti ottaa pikkuisen liian suuren loikan ja hyppäsi puomin alastulon yli. Harmillinen vitonen siitä. Mutta koska seuraavakin koirakko hyllytii, olivat Dali ja Kari ainoat jotka saivat tuloksen tältä radalta! Ei siis yhtään huonosti. Toinen Muumi-muki tälle päivälle.

Minä otin Dinan ja lähdin metsään. Ajattelin kasata itseni ja ennenkaikkea kertoa koiralle, että kyllä tämä tästä. Dina kun lukee minua pikkuisen liian hyvin, tietää mielenliikkeeni ja aavistaa ajatukseni. Niinpä leikimme ensin metsässä ja sitten suuntasimme lämppäesteille. Onnistuin nostamaan fiilikset pohjamudista ylös, joka oli aivan mahtava suoritus. Sitten jätin koiran odottamaan ja suuntasin hyppärin rataantutustumiseen. Ei ollut ihan helppo sekään, mutta ei sentään yhtä kamala kuin agirata. Dina tykitti hirmuista vauhtia, minulla oli täysi työ ehtiä ajoittamaan ohjaamiseni niin, että siinä on mitään järkeä. Mutta kyllä kannatti! Nollatulos ja sijalle 2! Päivän kolmas ja viimeinen Muumi-muki oli ansaittu. Tältä radalta Dali ja Kari ottivat hyllyn.

Mukava kisapäivä siis kaikenkaikkiaan, vaikka meinasinkin heittää jo kaiken toivon menemään. Eihän se Dina mitään sillä hyppärin nollalla tee, ei siitä LUVAakaan saa, mutta hyvälle se tuntuu. Etenkin kun sen sai tuollaisen pohjanoteerauksen jälkeen. Kummasti lämmittää mieltä.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Tuuloksen ryhmis

Tuikun (Monsterosa Apple Delight) kehädepyytti nähtiin tänään Tuuloksen ryhmänäyttelyssä. Olin ilmoittanut mukaan menoon myös Jedin (Pirunsaaren Komarov) sekä Julia oli ilmoittanut mukaan Dollyn (Monsterosa Maahinen), jonka edelliset kehäesiintymiset ovat menneet kaikkea muuta kuin hienosti. Tuomarina oli Saija Juutilainen Suomesta.

Mua jännitti. Jännitti ihan kamalasti. Tuikun oma mami ei päässyt mukaan. Oli sovittu, että Kari esittää Tuikun. Lähtökohtaisesti olen aina sitä mieltä, että jos vain koiran oman ihmisen kantti kestää, niin hänen kannattaa mennä kehään (poislukien Aida, joka on aivan liian hieno näyttelypuudeli esiintyäkseen edukseen mitään muuta kuin oman handlerinsä kanssa ;) ), vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, koska välissä on melkoisen monta sataa kilometriä juuri nyt. Ajattelin, että Tui-pieni pistää leikiksi koko homman, loikkii ponimaisesti ympäriinsä eikä jaksa keskittyä. Mutta mitä vielä! Tuo neiti on varsin oivallinen näyttelypuudelin alku, oikein reipas ja iloinen. Ajattelin, että oman mamman puuttuminen pilaisi koko homman, mutta eihän Tuikku sellaista yksityiskohtaa edes muistanut. Pöydällä vähän jänskätti, kun tuomaritäti katsoi hampaita, mutta Tuikku kesti senkin niin kuin vain pieni iloinen poni voi. Tuloksena KP ja ROP-pentu! Arvostelu kuuluu näin:
8kk. Tyylikäs, linjakas narttu. ikäisekseen hyvin kehittynyt. Lupaava pää, kauniit silmät & korvat. Vahva kuono & purenta. Sopiva ylälinja ja lantion asento & häntä. Kauniit käpälät. Kevyet liikkeet. kaunis väritys ja kauniit pään värimerkit. Mukava luonne, riittävästi tempperamenttia. 

Mua saattoi hymyilyttää aavistuksen noiden kauniiden korvein kohdalla. Toki jos Tuikku on ihan todella onnistunut kehässä juuri sillä sekunnilla pitämään korvansa normaalissa asennossa, niin silloin ne todella ovat hyvin kauniit. Mutta yleensä nuo eloisat ropellikorvat heiluvat mielialojen ja ajatusten mukana miten sattuu. Olen viikon aikana nähnyt korvat ehkä kahdesti siinä asennossa, jossa ne brassilla toivoisi olevan. Mutta en jaksa huolestua, asettuvat jos ovat asettuakseen.

Jedi pisti oman esiintymisensä läskiksi kävelyn osalta. Juoksuinen narttu ja kas, kiinnostus kymmenen kehäesiintymistä kohtaan. Tuloksena silti ERI, muttei SA:ta.
14 kk. Voimakasrunkoinen, hyvät mittasuhteet omaava juniori. Erinomainen uroksen pää, ilme ja korvat. Sopiva otsapenger, vahva purenta. vahva kaula. Sopivat kulmaukset. Ylä- ja alalinjassa voisi olla enemmän tyyliä. Hyvä häntä. Hyvin kaunis väritys myös päässä. Liikkuu vielä kovin pentumaisesti ja askelpituus voisi olla parempi. Hieno luonne. 

Karin pitää ehkä vielä opiskella vähän noita meidän hurttien syntymäaikoja, Jedi ei siis todellakaan ole 14 kk. Mutta mitäpä tuosta.

Sitten vuorossa Dolly, jonka edellisestä kehäesiintymisestä onkin aikaa. Elokuussa 2011 käytiin kokeilemassa kahden kehän verran, joka oli virhe. Kerron lyhyesti Dollyn tarinan, jos joku ei vielä tiedä. Dolly palautui minulle siis 7 kk ikäisenä eläinsuojeluyhdistyksen ja poliisien avustuksella täysin sosiaalistamattomana kakarana, joka jännitti kaikkea ja kaikkia. Julia otti ison haasteen vastaan ja antoi Dollylle kodin, jollaisesta pieni toimelias brasilialainen sekä erityisesti kasvattajansa ovat hyvin iloisia. Työtä neidissä oli paljon, mutta niin paljon kuin tuollainen tapaus ottaa, vielä enemmän se antaa. Kehään ei kuitenkaan olisi pitänyt Dollya vielä elokuuksi 2011 ilmoittaa. Mutta tehty mikä tehty, helppoa olla jälkiviisas. Kouvolasta EVA pöytäkäytöksen vuoksi, hampaita ei saanut katsoa. Heinolasta H, koska pöydällä jännitti jälleen. Tuomari ei kuitenkaan halunnut omien sanojensa mukaan "antaa ERIn koiralle EVAa". Tuosta lähtien Julia on paiskinut Dollyn kanssa töitä määrätietoisella otteella pöytäkäytöksen korjaamiseksi. Tänään niitettiin tämän työn hedelmää, kun koira palkittiin sille kuuluvalla arvosanalla AVO-ERI1!
2 v, tyylikäs nuori narttu, jolla kaunis alallinja, kauniit käpälät, sopiva luusto. Sievä nartun pää & ilme. Kauniit korvat. Oikea pään väritys. On vielä kovin takakorkea, mikä vaikuttaa takaliikkeeseen ja lantion asentoon. Ihana iloinen luonne. Hieno koko.

Noh, takakorkea tuo neiti ei minusta ole, mutta eihän se erityisen itseään mairittelevassa asennossa tuomaripöydän edessä seisonut. Tämä on minulle kuitenkin täysin yhdentekevää, kun arvostelussa lukee sanat: Ihana iloinen luonne! Koska sitä Dolly todella on, se Dolly jonka minä tunnen. Se Dolly, joka menee täysillä agilitykentällä. Se Dolly, joka rakastaa omia ihmisiään yli kaiken. Se Dolly, joka se koira oikeasti on, päästyään yli pentuajan huonosta kohtelusta. Tämä on niin suuri voitto, että tekee mieli purskahtaa itkuun! 

Päivä ei olisi voinut paremmin sujua.