Agiepistelyä

Minä näin jonkin aikaa sitten FB:n ihmeellisessä maailmassa ilmoituksen agin epävirallisista kisoista, joihin tuli ilmoittautua etukäteen. Asia jäi mieleen, vaikka ensin ajattelin, että ei me nyt tuollaiseen Jedin kanssa.

Sitten mietin, että koska olen tässä nyt parin vuoden aikana onnistunut vieroittamaan itseni hyvin tehokkaasti kisaamisesta ja kaikista siihen liittyvistä rutiineista, niin kokeillaanpas. Ja niin ilmoitin Jedin mölleilemään. Jos tämä vaikka laskisi kynnystä mennä sitten joskus vielä ihan oikeisiinkin kisoihin.

Itse kisa oli omituisimmassa paikassa ikinä! Ajeltiin ihan maaseudulla Myrskylässä, jokapuolella vain harvakseltaan taloja ja paljon peltoja. Sitten ajetaan maatilan pihapiirin läpi, hakkuuaukean reunaan ja siitä kävellään loivaa rinnettä ylös, horsmien keskelle. Ja tadaa! Siellä keskellä hakkuuaukeaa on kaunis kokonaan aidattu nurmipohjainen agilitykenttä! Jotenkin tuli absurdi olo, että mitä tapahtui.

Kisarata oli kiva, vauhdikas, mutta kiva. Ja en olisi ikinä uskonut, mutta me voitettiin Jedin kanssa! Olipahan mahtavaa!

Kisaavien radalla Soda sijoittui toiseksi.

Palkinnot osuivat todella kohdalleen, meillä kuppiin menee juurikin noita Muschin pullia, lisäksi tuli vesileluja, jotka ovat meillä suuri hitti ja kaikkea puruluista herkkupaloihin.

Kiitos Nopsatassu oikein mukavista kisoista!

Endi. Enare. Enska. Ensio.

Vuosi sitten oli aurinkoinen päivä. Muistan sen, koska sillä päivällä oli paljon merkitystä. Olin koko päivän, kuin tulisilla hiilillä, olin kyllä ollut pari aiempaakin. Mihinkään keskittymisestä ei meinannut tulla mitään. Hermostutti. Illalla olin Jokimaalla järjestetyssä mätsärissä tuomarina. Kun kauniit koirat olivat saaneet palkintonsa, juttelin hetken ihmisten kanssa ja totesin sitten, että minun täytyy lähteä, jotta varmasti ehdin. Minulta kysyttiin minne olen menossa. Lentokentälle. Kysyttiin tottakai, että mihin olen menossa. En ollut menossa itse mihinkään, olin menossa hakemaan jotain mitä olin odottanut ikuisuudelta tuntuvan ajan. Koiraa.

Ajoimme lentokentälle. Tiesin, että koira on siinä koneessa, mutta silti hermostutti, entä jos ei olekaan. Minuutit tuntuivat tunneilta. Aika mateli. Sitten yhtäkkiä minulle tuotiin vaalea koirankuljetuslaatikko, saattaja kertoi iloisesti, että tässä on uusi perheenjäsenenne. Sydän jätti lyönnin välistä. Endi oli Suomessa!!!!

Ensimmäiset kuvat Endistä Suomessa.

Laatikosta minua katsoi epäilevä, mutta hyvin herttainen naama. Istuin kotimatkan takana koiran vieressä, joka oli matkannut kovin pitkän matkan viimeisten vuorokausien aikana. Juttelin koiralle rauhallisesti, se oli väsynyt ja stressaantunut. Kotona avasin laatikon ja laitoin hihnan kiinni valjaisiin. Jos Endi olisi saanut päättää, se olisi jäänyt laatikkoon. Kävelimme hetken omassa pihassa, sitten aloimme tutustua laumaan. Kaikki suijui hirmuisen helposti. Yön Endi nukkui sänkymme vieressä tutussa laatikossa.

Ensimmäiset päivät olivat yhtä kaaosta. Endi ei ymmärtänyt meitä tietenkään yhtään. Sille kaikki oli uutta, kieli, ihmisten tapa puhua, olla, elehtiä, uudet koirat, uudet hajut, ruoka, koko elämä oli muuttunut yhtäkkiä. En tiennyt Endin aiemmasta elämästä juuri mitään, miten se oli asunut tai mitä se oli syönyt. Aluksi janosin tietoja kuumeisesti, enää näillä asoilla ei ole mitään merkitystä. En tiedä olisiko alku ollut jotenkin merkittävästi erilainen, jos olisi haluamani tiedot silloin saanut, tuskin. Kaikki oli kuitenkin niin erilaista.

Endi rrrrrrrakastaa hangata selkäänsä pihamme kivikkoon.

Olimme sopineet, että kutsumme Endiä Enareksi, koska sillä nimellä sitä oli Brasiliassa kutsuttu. Emme kuitenkaan osanneet lausua nimeä niin, että koira olisi reagoinut siihen. Niinpä nimi vaihtui Endiksi, joka sopi meille paremmin. Koiralle muutos oli vain yksi kaikkien muiden joukossa. Vaikka olisimme käyttäneet Enare-nimeä, koiralle se olisi kuitenkin meidän sanomanamme ollut uusi. Sitäpaitsi, niinkuin on jo aiemmin nähty, tässä talossa jokaisella koiralla on monta hellyttelynimeä, jotka kaikki koira tunnistaa omakseen, niin kävi myös Endin kohdalla. Puheissamme kotona Endi on Enska tai Ensio. Kun pitää sanoa kovasti, pääsee suusta yleensä Ensio Itkonen!

Suosikkikuviani: ensimmäisiä kertoja omassa pihassa vapaana.

Ruoka oli Endille aluksi suuri hämmästys. Kun annoin ensimmäisen kerran kalkkunan kaulan, Endi tiputti sen suustaan ja nuoli sitä ensin melkoisen pitkän ajan. Sitten koira katsoi minua kysyvästi "mikä tämä on?". Meni pitkään ennen kuin se ymmärsi mitä kuuluu tehdä. Mutta kun se sitten keksi asian, sitä ei enää pidätellyt mikään. Kun annoin kalkkunan kaulan seuraavan kerran, meinasi minulta lähteä sormet, kun en ymmärtänyt varoa, sellaisella innolla Enska kaulan kädestäni nappasi. Myös muut ruuat alkoivat alun ihmettelyn jälkeen upota sellaisella tahdilla, että päätin heti tehdä myös Endille ahmimisen estävän kupin.

Ensimmäinen syntymäpäivä Suomessa.

Endi sopeutui laumaamme ja kotona elämiseen hirmuisen pian ja helposti. Se keksi miten hauskaa on juosta omassa pihassa irti, se tuli luokse nätisti alusta saakka ja on aina kävellyt hihnassa täysin vetämättä. Mutta kaikki mikä tapahtuu oman tontin rajojen ulkopuolella, ilman, että saa olla Aidan kyljessä kiinni, olikin sitten niin pelottavaa, etten ikinä olisi osannut kuvitellakaan miten kovasti koira voi jännittää.

Aida on ollut Endille koko ajan lauman tärkein tuki ja turva. Endi nukkuu mieluiten Aidan päällä tai vieressä. Endi hakeutuu Aidan seuraan ja lenkillä kävelee mietuiten Aidan vieressä. Aidaa olemme leikillisesti alkaneet kutsua Enskan tukihenkilöksi. 

Samoin meille tulleet ihmiset olivat aluksi Endille todella suuri järkytys. Se ei antanut koskea itseensä, sitä ei saanut silittää tai oikeastaan aluksi siihen ei kannattanut edes katsoa. Endi ei tullut edes samaan  huoneeseen, jos sai valita. Minä annoin sen valita, päätin, että se etenee omaan tahtiinsa ihmisten kanssa. Tosiasia on kuitenkin se, että meillä käy hirmuisen paljon ihmisiä. Joka viikko meillä pistäytyy joku. Yleensä useammin, kuin kerran viikossa meillä juodaan teetä keittiössä jollakin porukalla ja jutellaan. Jotkut vain piipahtavat, jotkut ovat yönkin. Tämä oli Endistä outoa, miksi näitä ihmisiä tulee ja menee koko ajan. Muu laumamme on tottakai tottunut asiaan. On paljon ihmisiä, joille ei enää edes haukuta, kun he tulevat. Tälläisen ihmisen tullessa yleensä kommentoimme "kuulut jo kalustoon, koska sinua ei tarvitse enää ilmoittaa". Kun muu lauma kärtti rapsutuksia ja tervehti tulijoita, painui Endi toiseen huoneeseen ja katsoi epäluuloisena kulman takaa. Jossain vaiheesa Endi ymmärsi, että mitään ei tapahdu, vaikka meille tulisi miten paljon ihmsiä. Endillekin alkoi muodostua omia suosikki-ihmisiä, joita se tuli moikkaamaan muiden koirien mukana. Pikkuhiljaa se alkoi vapautua muutenkin, ensin se uskaltautui haistelemaan jonkin aikaa pälyiltyään, etenkin jos tulija esitti, ettei huomannut takaansa hiipivää koiraa. Jonkin ajan päästä huomasimme, että aika jonka Endi haluaa viettää toisessa huoneessa on lyhentynyt merkittävästi. Kun kuukaudet kuluivat, Endi lopetti toiseen huoneeseen ryntäämisen. Nykyisin se haistelee tulijat muun lauman mukana, joskus se vetäytyy sivummalle, mutta ei enää piilottele nurkkien takana. Endin käytös on tasoittunut niin, että tulijoissa se ei enää herätä huomiota. Nykyisin Endi menee vieraiden syliinkin vaatimaan silityksiä.

Endi ja Tähti.

Vieraiden paikkojen kanssa teemme töitä edelleen. Jos Endi joutuu itselleen tuntemattomaan paikkaan, se jännittää. Tästä syystä aluksi kaikki näyttelytkin menivät täysin mönkään. Koira pelkäsi tuomaria ja pöydällä seisomista. En ollut osannut varautua tälläiseen, sillä tittelirivillä ei tullut mieleenkään, että Endiä jännittäisi pöydällä. Mutta minulla on aikaa, tässäkin asiassa Endi saa edetä sillä tahdilla, mikä siitä itsestä tuntuu sopivalle. Olemme käyneet silloin tällöin mätsäreissä treenailemassa, työtä riittää, mutta en ota siitä paineita. Aluksi harmitti, mutta enää en osaa harmitella tätäkään piirrettä tässä koirassa. Koska kaiken sen mitä me Endin kanssa olemme nähneet ja kokeneet kuluneen vuoden aikana, on vain Endi voinut minulle opettaa. Ja jos koira on oppinut paljon, niin sitä olen tehnyt myös minä.

Lahti KV, VAL-T, Endi oli kauhuissaan.

Treeniä, treeniä, treeniä...

Tuore FI CH!

Jännitin viime talvea melkoisesti, tein Endille paksun talvitakin ja toivoin, ettei se järkyttyisi lumesta ja pakkasesta kovin suuresti. Ajattelin, että sillä on varmaan koko ajan kylmä. Ajattelin myös, että se luultavasti tulee vihaamaan takkiaan. Mitä vielä! Endin mielestä lumi oli hauskaa ja se ei ole lainkaan kylmänarka. Se pärjää mainiosti ilman takkia pienillä pakkasillakin, laumassani moni muu on paljon ennemmin puettava kuin Endi. Se ei myöskään reagoi takkiin mitenkään, se on sille täysin ok, eikä se yritä hangata sitä päältään, niinkuin vaikka Soda, jota on sentään puettu koko sen elämän ajan.

Uuden takin testailua.

Ensilumi.

Endi nauttii, kun se saa juosta metsässä ja palloilla irti. Aluksi se oli jotenkin huolissaan siitä, että emme vaan unohda sitä retkillemme. Se ennakoi hyvin rajusti kotiinlähdön ja juoksi aina autolle paljon ennen meitä muita. Kuin varmistaakseen, että otamme varmasti kyytiin. Endi rakastaa mökkeilyä! Kun se pääsee mökin pihaan irti, se juoksee ensin vain saunaa ympäri innoissaan. Mökki on Endin lempipaikka koko maailmassa.

Aluksi minua varoiteltiin, että Endi ei osaa olla irti, että se yrittää karata välittömästi, kun päästän sen hihnasta. Aluksi hieman jännitti päästää sitä edes omaan pihaan irti, ajattelin, että jos sen sisään saaminen olisikin sitten jotenkin vaikeaa. Mutta onneksi nämä varoittelut osoittautuivat turhiksi.  Tuon helpompaa irtipidettävää ei ole! Se on alusta saakka tullut helposti luokse, eikä minun ole koskaan tarvinnut pelätä, että se jättäisi kutsusta tulematta.

Ensimmäistä kertaa irti oman tontin ulkopuolella.

Ekaa kertaa uimassa järvessä, kesällä 2014.

Tuon herttaisempaa, ystävällisempää ja kiltimpää koiraa saa etsiä! Endi on hyvin sydämellinen. Se sanoo wou wou, kun tulemme kotiin. Se on oppinut leikkimään leluilla ja se nauttii herkuista, sylissä olemisesta, silityksistä ja rapsutuksista. Se ei koskaan räyhää toisille koirille. Se ei tuhoa mitään. Se on tasainen, kuulianen ja yrittää koko ajan parhaansa. On ollut ilo seurata miten se on avautunut ja reipastunut vuoden aikana, miten se itsekin nauttii oivaltaessaan uusi asioita. On ollut ihanaa saada noin tasainen, rauhallinen ja vaikeuksista huolimatta helppo koira perheenjäseneksi. Jos Endin tapaa jossain muualla kuin meillä kotona, siitä saa helposti täysin erilaisen kuvan, kuin mitä todellisuus sen kanssa normaalissa arjessa on.

Olemme kokeneet kuluneet vuoden aikana hirmuisen paljon, voisin jatkaa tätä tarinaa vielä pitkästi. Mutta tyydyn totetamaan, että on ollut hienoja hetkiä, on ollut huonoja hetkiä ja on ollut ihan huippumahtavia hetkiä. Toivomme paljon lisää tälläisiä mahtavia vuosia Endin kanssa!

Endin Suuri rakkaus Onni.

Vuosi Suomessa -kakku!

Fifeilyä koko viikonloppu.

Näyttelyidentäyteinen viikonloppu alkaa muuttua maanantai aamuyöksi. On ollut niin paljon kaikkea helinää ja helskettä, että tuskin on ehtinyt alas istahtaa.

Hain Ruun (Monsterosa Super Princess Peach) ja Sirin (Monsterosa Boloria Polaris) viikonlopuksi meille. Se tarkoitti yhdeksää brasilianterrieriä saman katon alla. Kyllä olin taas ylpeä laumastani, heitetään laumaan kaksi narttua, joista toinen tekee juoksua ja silti kaikki sujuu sulassa sovussa rauhallisesti.

Perjantaina järjestettiin mätsäri Pikku-Veskulla, johon päätin lähteä tyttöjen kanssa "valmistautumaan" viikonlopun rientoihin. Matkalla sain iloisia uutisia Elmasta, joista kerroinkin jo aiemmin, kuvan kera.

Mätsärissä Siri sai sinisen ja Ruu punaisen nauhan. Oli kylmä ilta. Puin työtille vaatteita päälle ja kiroilin hiljaa mielessäni, että itsellekin olisi voinut varata mukaan jotain lämmintä... Tytöt menivät kehässä nätisti. Siri sijoittui sinisten nauhan saaneiden pienten aikuisten toiseksi. Ruu ei sijoittunut.

Lauantaina lähdimme kohti Kouvolan koiranäyttelyä. Kehään oli ilmoitettu kahdeksan brassia, joista viisi uroksia ja kolme narttuja. Ruu esiintyi todella kauniisti ja sai ERIn. Sirillä vauhtia olisi riittänyt vähän vaikka muillekin jakaa ja tällä iloisella esiintymisellä EH. Olin iloinen, viikonlopun tavoitteet oli saavutettu!

Sunnuntaina oli vuorossa Heinola. Tyttökaksikon (josta tuli muuten viikonlopun aika ihan parhaat kaverukset, kumpikaan kun ei väsy leikkimään!) mukaan lähti Endi (Enare do Tingui), sekä tukihenkilö Aida, joka on Endille tärkeä.

Endi meni kehään ensin. Jännitin aivan tolkuttomasti, koska Endin edelliset esiintymiset eivät ole olleet varsinaisia menestyksiä (köh). Nyt Endi oli ilmoitettu mukaan, koska kuluneen vuoden aikana edistystä on tapahtunut hurjasti. Endistä on kuoriutunut hurmaava persoona, joka tervehtii iloisesti sanoen "vou vou" aina, kun tulet kotiin, joka on oppinut leikkimään, iloitsemaan ja ennen kaikkea, joka on avautunut hurjasti vuoden aikana. Ihmiset, jotka ovat nähneet Endin viime kesänä, sen jälkeen, kun se saapui Suomeen ja jotka näkevät sen vasta nyt uudestaan, ovat olleet hyvin hämmästyneitä: "Onko tämä se sama arka koira?" Kyllä, mutta ei se ole enää arka. Niinpä varovaisesti ilmoitin Endin mukaan Heinolaan. Tavoitteenamme oli ainoastaan se, että Endi heiluttaa minulle kehässä häntää edes kerran.

Odotukset eivät siis olleet korkealla. Tuomaritäti oli ihastuttava! Hän kohteli koiria kauniisti ja osasi lukea niitä hyvin. Hän sai Endin rentoutumaan myös pöydällä, joka on ollut suurin haasteemme. Endi räjäytti potin: ERI ja SA! Olin ratketa kyyneliin, kun kehäsihteeri nosti kortit. Endi, minun ihana kultainen Endi sai SA:n! Tämän myötä Endi sai Suomesta SERTin ja valioitui. Voi riemua ja iloa!

Sekä Siri, että Ruu saivat EH:n. Kummallekin tuomari toivoi lisää rintakehää ja ikää, jonka myötä koirat kehittyisivät. Lisäksi hän ei pitänyt Ruun töpöhännästä. Koiralla, kun pitää kuulemma olla pitkä häntä.

Kaikenkaikkiaan hieno viikonloppu. Ruu keksi mitä kehässä esiintyminen tarkoittaa ja Siri sai pitää hauskaa koko viikonlopun.

Lopulta Monsteroa-maailmassa nähtiin vain todella väsynyttä porukkaa...