keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Rallatellen rallya

Lauantaina 23.9. heräsin Saden ja Sodan kanssa jännittävään aamuun: ensimmäiset rally-tokokisat!

Mietin vielä kisapaikalle ajaessani, että missä mielenhäiriössä oikein lähdin kisaamaan Joensuuhun asti, koiralla joka on ihan kesken ja koiralla jonka kanssa en ole edes treenannut kuin kahdesti. Mutta niin se vaan oli ilmoittaessa tuntunut hyvältä idealta.

Sade starttasi numerolla kaksi ja Soda numerolla 12.

Saden kanssa treeneissä on viime aikoina podettu pahaa haistelumaniaa. Koiraa on kiinnostanut enemmän haistella kentää, kuin tehdä rataa. Ratatreenit ovatkin tästä syystä jääneet varsin vähiin. Sade kuitenkin yllätti minut täysin! Oli ihan mahtavasti mukana, teki hienoa työtä ja oli koko ajan kuulolla. 94 pistettä ja minulta niin suuret riemunkiljahdukset, ettei hetkeen ole kuultu moista.

Soda suoritti omaan sodamaiseen tyyliinsä rataa juuri niinkuin ajattelinkin. Tutustuessani rataan olin tajunnut, että radalla on kyltti, jota emme ole Sodan kanssa koskaan treenanneet -liikkeestä maahan- ja tältä otimmekin sitten -10, kiitos omien kämmäilyjeni. Päätin kuitenkin, että jos siitä se kymppi tulee, niin saa tulla, treenataan ennen seuraavaa kisaan ja muistetaan tämäkin kyltti. Tuloksena 89 pistettä!

Loistavaa työtä tytöt! Molemmille hyväksytty tulos ja kisakärpänen pääsi puraisemaan tätä ohjaajaa.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Mitä kuuluu?

Sen jälkeen, kun pennut muuttivat omiin koteihinsa, me olemme nauttineet metsän hiljaisuudesta, palanneet arkeen töiden jatkuttua ja käväisseet muutamana viikonloppuna näyttelyssä.

Valkeakoskella 5.8. Sade oli Erittäin Hyvä, samoin Dina. Onneksi seuraavan viikonlopun (12.8.-13.8.) Joensuun kaksipäiväinen näyttely korjasi tilannetta. Sade oli molempina päivinä SERTin arvoisesti paras narttu, sai lauantaina ensimmäisen CACIBinsa ja kumpanakin päivänä Sade oli myös VSP. Näissä keimeissä mummo ei ollut mukana lainkaan.

19.8. kävimme Kouvolassa, jossa Dina oli rotunsa paras veteraani ja sade SERTin arvoisesti rotunsa paras.

27.8. suuntasimme Tervakoskelle, jossa toistimme Kouvolan tuloksen. Dina jälleen ROP-VET ja Sade SERTin kera ROP.

Sadella on nyt kahdeksan Suomen SERTiä ja yksi Liettuasta. Hieno pieni!