keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Lahti epen 29.10.

Sunnuntaina tapahtumarikas päivä piti sisällään myös pentunäyttelyn, jonne oli ilmoitettu viisi viime kesäistä Monsterosa bändiä ja artistia.

Oli ihanaa nähdä nyt viisi kuisia penskoja isompi määrä kerralla. Aiemminhan olen päässyt näistä muutamia jo moikkaamaan.

Paikalla olivat M Antti Tusku "Lysti".
M Ajattara "Tara".
M Anna Puu "Anna".
M Apulanta "Lola".
Sekä M Atomirotta "Daisy DD".

Penskat esiintyivät reippaasti ja iloisesti häntä viuhuen. Lola, jonka itse esitin, käyttäytyi kuin olisi useinkin ollut näyttelyissä!

Lola valittii ROP-pennuksi ja Lysti VSP-pennuksi. Myös Tara sai KP:n.



Esitimme Lystin, Lola, Taran ja Daisyn kanssa myös Monsterosan kasvattajaluokan, josta palkintona KP ja ROP-kasvattaja!

Iltapäivällä kersat pääsivät vielä yhdessä peuhaamaan syntymäkotiinsa.

Suuret kiitokset kaikille kasvattieni omistajille ja haltijoille, että mahdollistitte tämän hienon päivän minulle!