Viime talvena, kun allekirjoittanut ohjaaja ymmärsi tarvitsevansa kunnon tauon agilitysta seitsemän vuoden jälkeen, piti kehitellä Jedille muuta tekemistä poisjääneiden agitreenien tilalle. Sopivasti täällä sattui alkamaan rally-tokon alkeiskurssi. Ja kun se pieneksi ajateltu agilitytauko sitten venyi lopulta neljään kuukauteen, niin rallykurssejakin ehdittiin käymään pari kappaletta.
Rally-toko, tai rallattelu, niinkuin me tätä hauskaa lajia kutsumme, tuntui mielenkiintoiselta. Jedi todella piti siitä ensihetkestä alkaen ja tälläiselle persjalkaiselle, motorisesti lahjattomalle ohjaajallekin se oli mukavaa vaihtelua agilityn kieputusten jälkeen. Mikäs sitä oli treenaillessa hallissa pelkkä huppari päällä, kun ulkona paukkui pakkanen ja muut vetivät pipoa syvemmälle päähän tuiskussa ja tuulessa. Siisti sisälaji juuri pakkaskuukausiksi, mahtavaa!
Kevään mittaan rallattelu vaihtui taas agiliitelyyn, mutta pieni kipinä oli kuitenkin lajin suhteen jäänyt kytemään. Kun agikentän reunalla odotellaan vuoroa, niin siinä voi aikansa kuluksi vähän rallatellakin. Niinpä treenaamisesta on ainakin jossain määrin tullut edes vähän säännöllistä (vaikka osa kylteistä on kyllä päässyt pahasti unohtumaan...). Viime viikolla sitten jälleen päätin, että mennäänpä taas rally-kurssillekin.
Jedi tykkää ihan hirveästi! Ja kun sen hännänheilutusta ja hyvää fiilistä katselee, niin kyllähän se tarttuu itseenkin. Sitäpaitsi tuo pikkuinen koira on sellainen luottokamu, että sen kanssa on kiva tehdä näköjään ihan mitä vaan. Jedillä on asenne kunnossa. Ja tällä hetkellä tuntuu sille, että me ollaan kyllä kahdestaan hyvä tiimi, vaikka agikentällä Jedi mulle huutaakin, että "juokse lujempaa!".
Tänään täällä Lahdessa Korkeavireellä järjestettiin rally-tokon epäviralliset kisat. Päätin lähteä mukaan, koska olen aiemmin kärsinyt aivan kaameasta kisajännityksestä, joka on myös yksi syy siihen, miksi lopetin kisaamisen Dinan kanssa agissa, enkä ole sitä koskaan Jedin kanssa aloittanut. Nyt olen koettanut lähestyä kisaamista toisenlaiseta näkökulmasta ja koska lajikin on ihan toinen, se tuntuu jonkin verran auttavan.
Tänään epiksiin mentiin häntä heiluen, hyvällä fiiliksellä. Päätin, että pääasia on se, että mennään (silloin on jo voitettu kisaamisenpelkomörkö), toiseksi tärkeintä on se, että Jedillä on tosi kivaa, se heiluttaa häntää ja tartuttaa hyvää fiilistä minuunkin. Ja kolmantena tehdään vasta itse suoritusta. Sen jälkeen tulee kaikki muu.
Ja tadaa! Meillä oli tosi kivaa! Jedi oli iloinen, energinen ja mahtava oma itsensä. Minä en jäätynyt, pystyin puhumaan ja kävelemään. Tuomari oli todella ihana ja ystävällinen, ilmapiiri muutenkin oikein mukava.
Ja hei, me oltiin oikeasti aika hyviä! Saatiin 97/100 pistettä ja tultiin ykkösiksi!
Ja mä olen niiiiiiin ylpeä tuosta koirasta, että kohta sataa vettä sieraimista sisään. ;)
