keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Monsterosa-maailman kiireitä

Kun Monsterosat lentävät, ei ehdi edes blogia pitää ajantasalla!

Kävimme Joensuussa tapaamassa Italiaano kolmikkoa, Nadaa sekä uutta tuttavuutta Poju-brassia. Tästäkin on jo pari viikkoa ehtinyt kohta vierähtää, mutta kuten sanoin kiirettä on pitänyt.

Nada säteili onnea nähdessään tuttuja. Eikä riemulla ollut rajaa Sodan ja Aidankaan puolelta.























Poju on pieni ja veikeä brassipoika, jota aluksi Aidan ja Sodan välittömyys hieman kauhistutti, mutta lopulta uteliaisuus voitti ja Poju ryntäili tyttöjen perässä leikissä aivan innoissaan. Toivottavasti tapaamme pian uudestaan!



























Kaiken tämän hälinän keskellä Soda ehti täyttää puoli vuotta.















Neiti on saanut jälkitoimituksena Itävallasta aivot ja osaa jopa käyttää niitä (ainakin suurimman osan ajasta)! Pentukurssi on takanapäin ja suuntaamme tammikuussa arkitottikseen. Siinä sivussa käymme epäsäännöllisesti agihallilla katselemassa esteitä ja treenailemassa pikkujuttuja leikin varjolla. Sodasta on kasvanut hurmaava neiti, joka tekee tarkkaa työtä treeneissä loputtomalla innolla ja jaksaisi treeneilla vaikka miten paljon. Aivan ihastuttava harrastuskoira! Neiti on kuuliainen ja kiltti, varustettu aimo annoksella miellyttämishalua, ollen samalla veikeä ja leikkisä kakara.

Kaiken koirien kanssa puuhaamisen ohessa minä olen käyttänyt aikaani taas kaikenlaiseen askarteluun.

Kävin saippuakurssilla ihastumassa saippuan tekemiseen 71 saippuan verran.















Ehkä innostuin hieman liikaa, mutta homma oli niin nautinnollista, että lopettaakaan ei osannut.















Yhtenä iltana kokeilin tehdä namipussin, kun olen useaan otteeseen sellaista kaipaillut kadottamani tilalle. Tälläinen siitä sitten tuli:






















Lisäksi tein Aipille uuden takin, mutta siitä ei ikävä kyllä ole kuvaa tähän hätään saatavilla. Kaiken tämän päälle olen tehnyt myös kasan joululahjoja, mutta niistä ette tietenkää saa kuvia nyt.

Ja nyt askartelujen pariin. Nähdään taas!

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Uimassa.

Viikko sitten Dali ja Soda pääsivät vierailulle Hyvinkään Koirakylpylään. Dalihan oli tottakai aivan innoissaan, on käynyt Kylpylässä monta kertaa ja rakastaa vettä, joten tiesi mitä odottaa. Dali loikki altaaseen pallon perässä, hyppi ja polskutti. Soda suhtautui asiaan huomattavasti varautuneemmin. Liivit päällä ja uimaopettajan opastuksella uiminen saatiin kuitenkin hyvälle alulle, eikä touhu pelottanut pientä koiraa, kunhan alkujärkytyksestä oli selvitty. Uimaopettaja kutsui Sodaa "ratauintia harrastavaksi kuntouimariksi", Soda veti allasta päästä päähän niin päättäväisellä ilmeellä. Soda kuitenkin väsyi melko pian ja Dali sai sitten uida sekä oman vuoronsa, että Sodan vuoron lopun. Ja sekös oli Dalista mukavaa!


Loppuun vielä kuvia molemmista uippaajista.


Ensin päättäväisesti pallon ohi.















"Pääseekö täältä pois?"















Sitten alkoi sujua.






























Dali käytti aikansa pallon kanssa temuamiseen.













































keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Hammas

Sodan maitohampaat ovat lähes vaihtuneet. Yksi kulmahammas päätti kuitenkin alkaa kenkkuilla, se ei halunnut irrota. Pysyvä hammas oli näkyvissä jo miltei puoleen väliin. Niinpä varasin Sodikselle ajan Lahden eläinlääkäriasemalle. Kuvittelin toimenpiteen olevan pieni, vähän rauhoitetaan koiraa, nappastaan hammas irti ja se siitä.

Mutta eihän se tietenkään niin mennyt. Koira piti nukuttaa. Soda sammuikin piikin voimasta kuin saunalyhty. Hammas piti leikata pois, se ei todellakaan olisi omin avuin lähtenyt. Eihän se edes heilunut.

Ei se toimenpide toki näinkään iso ollut, mutta isompi kuin odotin. Mutta nyt se hammas on historiaa ja kaikki hyvin. Illan Soda oli tokkurainen ja ihmetteli selkeästi, että mitä tässä oikein tapahtui. Minun käskettiin kerätä kaikki puruluut pois lattioilta, Soda saa syödä vain pehmeää ruokaa pari päivää. Mikä määrä niitä puruluita löytyikään! Kävin kaikki pedit, lelukorin, nurkat ja mielestäni jokaisen kuviteltavissa olevan paikan läpi, mutta Aida oli äärettömän taitava löytämään jostain "aina vielä yhden" luun. Lopulta kuvittelin kaikkien todella olevan pois, muta vielä aamullakin löytyi kaksi luuta! Alan olla varma, että puruluita sikiää jossain meidän keittiön nurkassa. 

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Tilapäismajoitusta

Monsterosa-maailma sai uuden asukkaan perjantaina. Laumaamme liittyi Keijo, pieni ja iloinen Ruusukaijanen, joka laulaa korkealta ja kovaa.























Keijo ei suinkaan ole jäämässä meille vaan etsii nyt itselleen uutta kotia, jossa saisi sirkutella onnellisena lopun elämäänsä. Keijo on nuori, mutta tarkkaa ikää emme tiedä. Niinkuin emme tiedä sukupuoltakaan. Keijo on aina asunut yksin. Keijo päätyi meille tilapäismajoitukseen, koska edellinen omistaja sairastui pahaan allergiaan. Edellisessä kodissaan Keijo sai lennellä vapaana ja oli käsikesy, meillä Keijo ei ole halunnut vielä tehdä lähempää tuttavuutta kanssamme vaan katselee meitä kaltereiden takaa turvasta. Enkä oikeastaan ihmettele, onhan meillä lauma vilkkaita brasilialaisia, jotka tahtoisivat kyllä katsoa Keijoa hyvinkin läheltä.
















Nyt sana kiertämään hauskasta pikku kaijasesta, joka tarvitsee itselleen kodin!

tiistai 9. marraskuuta 2010

Niin kovin rauhallinen Monsterosa-maailma

Meillä on hiljaista. Itseasiassa hirveän hiljaista. Sitä ei lasketa, että Dali rääkkää tytärtään Sodaa päivät pitkät, telmivät niin, että Sodan pää paukkuu seiniin ja Dali juoksee tuoleja kumoon, leikkiin yhtyy myös Aida ja lopulta Kuningatar Dinakin kirmaa joukon jatkona. Leikkii mielestään vain Aidan kanssa, joka taas mielestään leikkii kaikkien kanssa. Mutta ei, sitä ei lasketa. Vaikka joudun komentamaan koiralauman hiljaiseksi ollessani puhelimessa, että ylipäänsä voin kuulla mitä toinen sanoo, väitän silti, että meillä on hiljaista.

Meiltä puuttuu pikkujalkojen tepsutus. Kukaan ei enää pure minua varpaasta. En astu pissilammikkoon käydessäni yöllä vessassa, kun en halua laittaa valoja. Kukaan ei revi aamulla yöpaitani helmaa tai päivällä hupparin naruja. Sormet säästyvät puremilta, eikä tarvitse miettiä mistä saisi sanomalehtiä pennuille pissipaperiksi.
















Taruolennot muuttivat omiin koteihinsa viikonloppuna. Kaikkien kotiutuminen on alkanut hienosti. Yksi on ehtinyt jo maistella kenkiä ja toinen rääkkää uutta "isoveikkaansa" aivan innoissaan, kolmas seuraa emäntäänsä kuin hai laivaa, neljäs on hurmannut puoli kaupunkia ja viides jatkaa jättimäisten ruoka-annoksien nautiskelua aivan kuin ennenkin. Lapsilla menee siis loistavasti!

Mutta meillä on totuttelua tähän uuteen hiljaiseen elämään, jossa kaikilla koirilla onkin yhtäkkiä aivot! Ne ymmärtävät mitä tarkoittaa "ei", eivät käytä aikaansa kaapinkulmien pureskeluun. Pitää kyllä myöntää, että oikeastaan tämä on aika ihanaa, niin helppoa. Vaikka lapsosia onkin ikävä, mutta onneksi kuulumisia tulee lähes päivittäin.

Älkää käsittäkö tätä väärin, en minä kadu tai kauhistele sitä, että pennut vilistävät meillä sen kymmenen viikkoa. Seuraava ja sitä seuraava ja sitä seuraava pentue (ja kaikki senkin jälkeen) viettävät meillä sen saman ajan, tai niin kauan kuin tarve vaatii. Ihmettelenpä vain miten erilaista elämä on nyt, kun pennut lähtivät ja miten helpolta oma lauma tuntuukaan. Ja miten kamalan nopeasti aika meni! Voitteko kuvitella, tasan kymmenen viikkoa sitten meillä syntyi viisi toukkaa, jotka näyttivät tältä:















Eikö se ollutkaan viime viikolla?

Mutta nyt taas kohti uusia seikkailuja ja niitä odotellessa kuulumiset ovat edelleen tervetulleita!

lauantai 30. lokakuuta 2010

Dinan diivailuja

Dina pääsi tänään -suureksi onnekseen- Lahti KV:n Junior handler-kehään. Voi sitä onnen määrää mikä pikkukoirasta säteili, kun aloin aamulla pakkailla näyttelyhihnaa ja rokkaria kameralaukkuun. Piti pyörä ympyrää ja tehdä riemuloikkia, niin ihanaa Dinan mielestä oli päästä näyttelyyn!

Ja hienostihan se sitten menikin. Dina esiintyi ja esitettiin oikein mallikkaasti.
















Seisomista kehässä.






















Liikettä.






















Poseeraamista pöydällä.















Ikävä kyllä palkintosijoille ei esiintyminen kantanut, vaikka viimeiseen saakka Dina ja Julia pysyivätkin mukana. Osallistujia oli paljon ja tuomarilla varmasti vaikea tehtävä niin suuren rotujen ja esittäjien kirjon kanssa.

Eiköhän Dinaa kuitenkin nähdä jatkossakin JH:n maailmassa.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Askarteluja Monsterosa-maailmassa

Viime päivät ovat menneet ompelukoneen parissa askarrellen. Ensin päätin kokeilla erilaisia kierrätysmateriaalipantoja. Löysin vanhan vyön, joka muuntui pannaksi Sodalle.
 
















Sitten kaiveltuani siskoni kirppiskassia, päätin kokeilla tekonahkaisen vyön muuntamista pannaksi Dinalle.


















Ja tottakai pannat piti tehdä myös pienille Taruolennoille.















Taruolennot tarvitsivat myös takit syksyn kylmiin ilmoihin, joten pantojen jälkeen tein vielä jokaiselle pienelle oman takin laitettavksi mukaan uuteen kotiin, joihin pienet parin viikon päästä lähtevät.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Ystävyysottelu

Eilen illalla kisattiin Asikkalassa P-HAUn ja Kanavan Koirakillan välinen Ystävyysottelu. Päätin osallistua kisaan Dinan kanssa, koska kyseinen kilpailu sattui meidän treenivuorollekin. En siis keksinyt tarpeeksi montaa hyvää tekosyytä jäädä pois. Kari lähti mukaan Dalin kanssa. Kilpailussa jokainen koira kisaa siinä luokassa johon virallisesti kuuluu, eli Dali ja Dina suorittivat (medi) mölliluokan radan ja tämä laskettiin mukaan P-HAUn yhteistulokseen.

Dina sijoittui kisassa sijalle 7. Harmilllinen 5 virhepistettä tuli A:n alastulolta, en näyttänyt kädellä tarpeeksi selkeästi Dinalle, että se kontaktipintakin pitää muistaa ottaa huomioon. Lisäksi olin juosta koirani päälle, jonka seurauksena kompuroin omiin jalkoihini kesken kaiken. Olin varma, että kun siinä keräilen jalkani Dina ehtii sillä aikaa suorittaa jonkun esteen omatoimisesti (väärin!) ja otamme näin ollen radalta hylsyn, mutta Dina jäikin odottamaan minua kärsivä ilme naamallaan "tule nyt jo, nolaat meidät taas". Olen kuitenkin äärettömän tyytyväinen suoritukseemme, vaikka onhan niitä ratoja kauniimminkin menty. Sain nimittäin pidettyä omat hermoni kurissa, enkä panikoinut ennen rataa kovin pahasti. Joka on siis minulta, kisakammon Kuningattarelta paljon!














Dali sen sijaan kiisi hienosti sijalle kaksi yllättäen minut aivan täysin. Kun menimme maneesille oli Dalilla energiaa niin paljon, että olin varma tulossa olevasta näytöksestä 'kuinka brassi lentää maneesin takaseinästä läp'. Tuntui, ettei jätkä pysy nahoissaan. Kun Kari lähti Dalin kanssa radalle huusin perään onnentoivotukset, todella tarkoittaen sitä, Dali kieppui Karin ympärillä aivan innoissaan, pystyin näkemään silmissäni kuinka Dali sinkoaa radalle ilman korvia. Yllätys oli kuitenkin suuri kun Dali suoritti nollaradan hienolla kontaktilla Kariin, tehden tarkkaa työtä.














Onnea ukkelit hienosta suorituksesta!

Maneesi kisapaikkana oli myös hyvä kokemus. Oli yllättävän vaikeaa juosta pehmeässä hiekassa, kuin olisi jalassa kumisaappaat. Kuvittelin myös, että koiria olisi kiinnostanut maneesista löytyvä hevosen kakka enemmän kuin mitkään radat, mutta toisin kävi. Oli hienoa huomata, että mahtavista tuoksuista huolimatta keskittyminen ei herpaantunut hetkeksikään.

Loppuun täytyy vielä nolona todeta, että minulla ei ole pienintäkään havaintoa siitä kumpi seura Ystävyysottelun tänä vuonna voitti. Ehkä se selvinnee minullekin tässä lähiaikoina...

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Uusi blogi!

Koska Monsterosa-maailmassa sattuu ja tapahtuu päätin aloittaa blogin. Voit lukea täältä seikkailuistamme ja retkistämme, treeneistä, sattumuksista ja ihan tavallisesta kotielämästämme, mistä milloinkin. Neljän brasilianterrierin ja yhden westien laumassa on harvoin tylsää. Tervetuloa mukaan!