keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Miten voi muka olla näin kiire koko ajan?

Ettei ehdi edes kuulumisia päivittää!

Mutta hei, olettehan huomanneet, että jos tahdotte seurata Monsterosa-maailman tapahtumia edes aavistuksen enemmän reaaliajassa, voit seurata meitä Instagramissa!

Mitä me nyt sitten on tehty?

Pennut kasvavat tottakai hurjaa vauhtia. Nakkonen lähestyy kilon maagista rajaa, joka on vähän hurjaa, kun ikää on vasta reilut kaksi viikkoa. Kaikilla on silmät auki ja jokainen kävelee jo reippaasti. Ensimmäiset omaehtoiset retket pentulaatikon ulkopuolelle on suoritettu Nakkosen, Pallopyllyn ja Jediinan toimesta. Tästä syystä pentulaatikko laajeni pentuaitauksella. Josta tosin Nakkonen ja Jediina jo yrittivät ulos siitäkin. Kynsiä on leikattu ja Milan maitobaari alkaa olla kovilla, kun emä on niin pieni, että pentujen yhteismassa on kohta suurempi.
Pitkis
Pikku Pooka
Jediina
Neulamuikku
Nakkonen
Pallopylly

Aikuiset koirat viettävät rauhallisia kesäpäiviä lepäillen, Pokemoneja jahdaten ja on käyty tottakai vähän uimassa. Ei siis mitään kovin ihmeellistä kesäohjelmaa.



Niin ja hei, me oltiin tottakai AgiRodussa!
Mukaan pääsivät Soda ja Dali. Joukkuekisassa nähtiin kaksi brassitiimiä. Team Monsterosa sekä Ikinuoret.

Team Monsterosaan kuului tänä vuonna Katri ja Max, minä ja pappakoira Dali, Suvi ja Tuikku sekä Elina ja Hippi.

Ikinuorissa edustivat Minna, Rio ja Pele, Mervi ja Nova sekä Suvi ja Soda.

Oli mukavaa päästä pitkästä aikaa itsekin radalle, vaikkakin olen kyllä totaalisen ruosteessa yli puolen vuoden tauon jälkeen. Pitää varmaan ilmoittaa itsensä alkeiskurssille, että muistaa taas millä kädellä sitä huidottiinkaan mihinkin suuntaan.

Päivä oli mitä mahtavin ja suuret kiitokset lähtevät vielä tätäkin kautta team Monsterosalle! Mahtavaa saada teidät mukaan jo toistamiseen.

Nyt takaisin pentulaatikkoon, joku saattaa vaikka herätä ja liikkua. Se on nähtävä!

lauantai 9. heinäkuuta 2016

1 viikko

Aika hurjaa, vastahan ne syntyi!
Jokainen on tuplannut painonsa.

Pennuilla on -Monsterosa-maailman tapaan- omituiset kutsumanimet, jolla me heitä nimittelemme siihen saakka, kunnes jokaisen perhe nimeää oman pentunsa.

1. syntynyt tyttö on Pitkis. Nimi tuli, yllätys yllätys, pitkästä hännästä.

 
2. syntynyt poika on Pikku Pooka, isänsä jalanjäljissä.


3. syntynyt tyttö on Jediina. Jediinalla on isältään peritty pään muoto ja isänsä vauhti.


4. syntynyt tyttö on Neulamuikku. Silakan (Milan lempinimi) pienin lapsi ei voi olla mitään muuta kuin Neulamuikku, lyhyesti Neulis.


5. syntynyt poika on Nakkonen. Nakki kakkonen, mummonsa Sodan mukaan. Miten voikin alta viikon ikäisellä koiralla olla niiiiiiiiiiin samat ilmeet, kuin mummollaan, vaikkei edes silmät ole vielä auenneet.


6. syntynyt tyttö on Pallopylly. Pallopyllyllä ei ole lainkaan häntää, siitä myös kutsumanimi.



lauantai 2. heinäkuuta 2016

Pentuhuuma alkaa

Pennut ovat täällä!

Ihanat, pienet MilaJedit halusivat maailmaan kauniiksi heinäkuun toiseksi päiväksi ja päättivät syntyä aikaisin aamulla. Kello kuuden ja kello kahdeksan välillä team Monsterosa sai kuusi uutta, pontevaa, kaunista ja hurmaavaa vahvistusta riveihinsä.

Kuusi pentua, joista neljä on narttuja ja kaksi uroksia. Yhdellä nartuista (nro 1) on pitkä häntä, kaikki muut pennut ovat luonnontöpöjä. Yksi nartuista ja yksi uroksista on ruskeita, muut ovat mustia.

Mila voi hyvin, se hoivaa pentujaan varmoin ottein, syö, ulkoilee ja nukkuu. Se on rauhallinen mutta päättäväinen. Hieno emokoira!

Pennut syntymäjärjestyksessä: 
Narttu 1
Uros 1
Narttu2
Narttu 3
Uros 2
Narttu 4