sunnuntai 30. elokuuta 2015

Toinen kisa rally-tokoa

Tänään Jedi pääsi toiseen rally-tokokilpailuunsa. Sää ei suosinut, oli kuuma, suorastaan helle ja siitä Jedi ei erityisemmin nauti. Mutta silti pikku ukkeli teki töitä hyvällä vireellä ja innolla.

Rata oli mukava, joskin tällä kertaa hyvä tuurini juoksemisen suhteen ei jatkunut. Radalla oli pujottelu, joka tuli suorittaa juosten. Olen siis edelleen murtuneen jalkani vuoksi juoksukiellossa (marraskuulle saakka), enkä näin ollen ole kokeillut edes mille juokseminen tuntuisi. Iisalmen näyttelyssä otin vahingossa suuressa riemussani kaksi juoksuaskelta ja se kostautui viikon mittaisena särkynä, joten sen jälkeen olen ollut todella varovainen. Niinpä katsoin rataa hieman kauhuissani. Onneksi rallyssa juokseminen ei tarkoita samaa asiaa, kuin agilityssä juokseminen. Rytmin muuttaminen riittää. Kukaan ei odota nopeusennätyksen rikkomista. Niinpä kokeilin varoen radan ulkopuolella rataantutustumisen jälkeen, mitä jalka kestää. Totesin, että sellainen hölkäntapainen, joka muistuttaa juoksua, menee kyllä, jos sitä ei tarvitse lopttoman pitkästi tehdä. Ja onneksi ei tarvinnutkaan.

Lähdön jälkäisen kyltin mokasin ihan itse. Ohjasin koiran ihan väärin, en antanut käskyä ja tältä kyltiltä saimme -10 aivan turhaan. Tiesin, että koira ei mennyt niinkuin piti, mutta olin jotenkin niin ajatusteni kanssa solmussa, kun se juokseminen niin huolestutti, etten ymmärtänyt, että olisin voinut uusia kyltin. Hölmö minä! Tuomarikin kommentoi, että tiesithän, että uusiminen on ihan sallittua. No tiesin, siksi harmittaakin pikkuisen nyt. Toiset -10 saimme "liikkeestä maahan"-kyltiltä. En ehtinyt tajuta, että koira istui ensin.

Muuten rata oli puhdas ja kaunis. Ja mikä tärkeintä, vaikka mokailinkin, on meillä nyt silti taskussa jo toinen hyväksytty tulos ALO-luokasta! Vielä se yksi me metsästetään aivan varmasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti