Omat kisat

Meille ei Dinan kanssa koskaan omat kisat ole tuoneet minkäänlaista "kotikenttäetua", josta niin monet aina puhuu. Päinvastoin, meitä seuraa joku karma, joka estää pärjäämästä. Mietin aina etukäteen, että lähdenkö edes. Tuntuu sille, että mitäpä sitä sinne epäonnistumaan menee. Joka kerta sitä kuitenkin menee, kun meidän seura on niin kiva, että ne jotka tekee talkoita pääsee sitten halvemmalla kisaamaankin. Se on reilua se ja niin sitä sitten tulee mentyä, kun talkoisiin lähtee aina kuitenkin. Niin tälläkin kertaa. Lauantai talkoiltiin kolmosluokkalaisten merkeissä. Säät suosi ja oli mukavaa, niinkuin aina tuossa porukassa tuppaa olemaan. Sunnuntaina sitten oli ykkös- ja kakkosluokkalaisten vuoro kisailla. Olin ilmoittanut Dinan vain agiradalle, kun se hyppäriLUVA meillä jo taskussa lämmittää. Sama juttu Dalilla, vain yksi rata. Soda menikin sitten molemmat, kuulemma siitä riemusta, että kyseessä oli oma kisa, eihän tuo edes ihan kisavalmis ole, vaikka välillä kisoissa käykin (jokainen näkee tämän kyllä ihan tuloksistakin... köh).

Soda hyllytti molemmat radat. Tästä voimme kuulemma kiittää ohjaajaa. Agiradalta tulos olisi tullut, jos Kari olisi korjannut viimeisen keppivälin, mutta koska tätä korjasta ei tullut, niin HYL. Harmillista, oli niin pienestä kiinni. Hyppärillä Sodalla olikin sitten ihan omat kuviot. Kun ohjaus on myöhässä niin Soda päättää kieltää hypyn, kiertää sen ja tulla Karin eteen pyytämään ohjeita. Siitä sitten sähläyksen kanssa HYL kun pitäisi muistaa hypätä ne esteet siltä puolelta, kun tuomari on tarkoittanut.

Dina aloitti medi2-luokan ja minä olisin jälleen halunnut oksentaa. Rataantutustumisessa alkoi yllättäen jännittää niin kovasti, että jalat menivät kipeiksi, kuin olisi puupökkelöillä yrittänyt kävellä. Millä ihmeellä minä pääsen tästä jännittämisestä...? Kertokaa ihmeessä jos on vinkkejä antaa! No, radalle oli kuitenkin lähdettävä. Dina oli innoissaan, olihan oikein ihana sää, lämmin ja koiralla hyvä vire päällä. Radalla nautin menemisestä, meillä oli Dinan kanssa mukavaa. Tämä on aina se hetki, kun tulee sellainen tunne, että tämän takia minä teen tätä. Kerta toisensa jälkeen jännityksestä huolimatta lähden radalle, kun näen sen iloisen ja innokkaan koiran, joka tekee töitä suurella intohimolla, nauttii tekemisestään ja jonka kanssa on ilo työskennellä. onnistuin jopa valssaamaan radalla, joka on siis minulle yleensä täysi mahdottomuus. Minä takaaleikkaan aina kun se on mahdollista, mutta tällä kertaa päätin yrittää. Meillä on uusi I-H-A-N-A kouluttaja, joka jaksoi minulle ratakiskosta vääntää miten se valssi tehdään. Enhän minä olekaan kuin neljä vuotta tämän asian kanssa tapellut. Ja kas, sehän sujui! Jo ennen rataa olin sanonut, että se vitonen me otetaan tälläkin kertaa. Ja niinhän me otettiin. Kappas kun en ole edes yllättynyt. Minä tiedän aina jo ennen rataa pelkästään Dinaa vilkaiselalla, milloin se vitonen tulee sieltä puomin alastulolta ja milloin ei. Olin muuten oikein tyytyväinen rataan, vaikka unohdinkin koko radan yhdessä kohdassa, sain silti koiran ohjattua oikealle esteelle, kun ymmärsin korjata ajoissa. Mutta silti se vitonen harmittaa joka kerta. Äh!

Oiva esimerkki siitä, kun ohjaaja on totaalisen myöhässä...

Dali otti hylsyn. En edes muista mistä. Ei ollut muutenkaan Dalin päivä. Sille ei sovi lämpimässä odottelu tuossa mittakaavassa. Sen pitäisi päästä radalle aina aika pian sen jälkeen kun on paikalle saavuttu. Se, että odottaa koko aamupäivän, että ykköset menee ensin, on vain Dalille liikaa.

Mutta yllätyksekseni hylsyn ottivat myös kaikki muut kakkosen agiradan osallistujat. Hyppyradaltakaan ei tuloksia kakkosissa saatu ja ykkösluokassakin kaikista säkäryhmistä yhteensä vain viisi sai tuloksen. Taisi tuomareilla lipsahtaa pikkuisen liian vaikeita ratoja tällä kertaa. Sitä he pähkäilivät itsekin kisan jälkeen. Vaikka kakkosen radat olivat vaikeita, oli minusta ykkösen hyppäri jo suorastaan ihan epäreilu. Mutta tällä kertaa näin. Palkintopallilla meillä oli Dinan kanssa tilaa runsaasti. :D

Hyviin fiiliksiin päättyi päivä, vaikka harmillinen vitonen tulikin. Silti aina on mukavaa, kun pääsee palkinnoille. Ja lämmittäähän sekin tieto, että oltiin koko päivänä ainoa koirakko, joka medi2-luokassa sai tuloksen.