maanantai 17. heinäkuuta 2017

Ymmi Ymskä Ymminkäinen

Vapaana vielä yksi pitkähäntäinen narttupentu Monsterosa Aavikko!






Muistakin pennuista tottakai otettiin kasvokuvat.
Tara

Tica

Anna

Lola

Lysti

Kerttu

Masa

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Retki

Viikonloppuna käytiin Joensuussa pentujen ja neljän aikuisen voimin.

Kun ilmoitin aikeestani pakata kahta koiraa lukuunottamatta koko koirajengin autoon ja suunnata Joensuuhun, sain osakseni epäileväistä hyminää ja "onnea matkaan" toivotuksia.

Järjestelykysymyshän se lopulta on. Sade ja Endi matkasivat omissa boxeissaan. Dina omassa kuninkaallisessa pedissään ja Ruu pentujen kanssa isossa boxissa, jossa kaikille oli sopivasti tilaa.

Matka meni kivasti, pennut lähinnä nukkuivat autossa. Ne olivat uskomattoman rauhallisia. Huoltoasemilla laitoimme pienen aitauksen pystyyn, nostimme kersat kehään ja niin ne saivat telmiä ja tehdä tarpeensa.

Joensuu tarjoili meille kauneinta itseään, aurinkoisen ilman ja hellesään muodossa. Pennut saivat olla päivät pitkät ulkona isossa leikkikehässään.







Lauantaina kävin Saden ja Dinan kanssa Tuusniemllä näyttelyssä. Sadelle tuloksena EH, tuomari ei pitänyt Saden koosta (liian pieni), eikä vatsa- ja selkälinjasta (liian suorat). Sasa esiintyi kauniisti ja olin iloinen pikkulikan pienen töpön vipatuksesta.

Dina esiintyi vauhdikkaasti, kiskoi kehään niin etten meinannut perässä pysyä ja heilutti häntää minkä ehti. Tuomari kysyi Dinan ikää kolmesti, eikä uskonut kuulemaansa. Laittoi lopulta kehäsihteerinkin kysymään asiaa, mutta epäili vielä tämänkin jälkeen. Lopulta tuomaria nauratti suuresti Dinan vauhdikas esiintyminen. Dinan tulos yllätti VET-ERI1 SA PN1 ROP ja ROP-VET!
Mahtava Turbomummo!

Sunnuntaina palasimme kotiin onnellisina, monta kokemusta rikkaampina ja väsyneinä. Kiitos Joensuu, kiitos Tomula, kiitos pentujen vieraat Joensuussa ja kiitos koira- ja kissahoitaja kotona Nurkkalassa!