Perjantaina kiireellä koirat autoon töiden jälkeen, kassit katolle ja menoksi. Suuntana Eckerö!
Ajelimme Helsinkiin ja Viikkarin satamaan. Siitä sitten pienen odottelun jälkeen laivaan, joka aamuyöhön mennessä veisi meidän Maarianhaminaan. Satamassa vielä kävelytimme koiria, Iisa hämmästytti minut käyttäytymällä kuin enkeli, olin aiemmin saanut kuulla, että neiti muka räksyttää vieraissa paikoissa. Pah. Laivassa Iisa jatkoi samaa esitystään siitä, kuinka satama ja laiva eivät olekaan lainkaan vieraita paikkoja. Joka koirahan sitä nyt kulkee harva se päivä punavalkealla laivalla Helsinki-Maarianhamina väliä, näin Iisa ja Aida minulle myöhemmin kuiskasivat. Katsastimme hytin ja sitten suuntasimme kannelle ulkoiluttamaan koiria. Koirat ulkoilivat kyllä mielellään, mutta tarpeita kukaan ei suostunut tarjolla olleeseen hiekkalaatikkoon tekemään. Aika ikävää kiveä laatikon pohjalle olikin laitettu, että sinällään en ihmettele. Kun ihmiset lähtivät syömään, koirat jäivät rauhallisina köllöttelemään hyttiin. Vielä iltakävelylläkään eivät tytöt suostuneet tekemään tarpeitaan, joten oli uskottava, että ne todella aikovat pidätellä Ahvenanmaalle saakka.
Aamuyöllä neljän jälkeen pääsimme maihin. Sekä koirat, että ihmiset olivat sitä mieltä, että unia olisi kyllä voinut jatkaa vielä muutamalla tunnilla helposti. Ajoimme vain pienen matkan ja pysähdyimme heti ulkoiluttamaan koiria. Maarianhaminalainen puisto vihdoin kelpasi tarpeiden tekoon hienoille brasilialaisneidoille. Kunnioitettavat 15 tuntia neidit pidättelivät.
Siitä sitten suorinta tietä Eckeröön, jossa nukuimme muutaman tunnin autossa, ennenkuin suuntasimme aamulenkille, aamiaiselle läheiseen hotelliin ja sitten näyttelypäikalle ja italiaanokehälle. Lulan pieni ja hento olemus ei ollut tuomarin mieleen, tuloksena H.
Seuraavaksi päätimme etsiä majapaikkamme ja niin navikkaan naputeltiin uusi osoite, joka ei ahvenanmaalaiseen tapaan ollut kovinkaan kaukana. Perillä odotti pieni, mutta viihtyisä mökki. Teimme sotasuunnitelman, johon kuului koirien lenkkeilytystä, ruuan metsästystä ihmislle, kaupassakäyntiä sekä siskosten Iisan ja Cindyn riekuttamista. Aloitimme kuitenkin kunnon lenkillä kauniissa maastossa.
Kun nälkäiset ihmiset olivat saaneet mahansa täyteen ja kauppakassit odottivat autossa oli aika kääntää auton nokka kohti Cindyä ja päästää sisarukset vauhtiin.
Illalla ei paljon koirista kuulunut, sen verran oli väsynyttä porukkaa, että iltaruuan ja ulkoilun jälkeen ei montaakaan kuononpäätä mökissä nähty. Ihan saivat ihmiset rauhassa lähteä saunaan, vastalauseita ei kuulunut.
Aamulla sitten takaisin Eckerö-hallille, vuorossa brassikehät. Olin jo niin moneen kertaan hämmästynyt Iisan erinomaista käytöstä, että erehdyin luulemaan, etten voisi enää enempää hämmästyä. Mutta niin vain pikkuneiti onnistui jälleen hämmästyttämään minut. Miten kauniisti se menikään kehässä! Iisalle tuloksena EH, kiitos sivuille koomisesti hötöttävien korvien, joita Iisa ei halunnut kehän aikana pitää niinkuin brassit niitä yleensä pitävät. Cindy-siskon tulos JUN-ERI1 SA PN4 oli hieno aloitus näyttelyuralle! Aidalle ERI, liian pieni ja liian siro tuomarin sanojen mukaan. Saatan olla eri mieltä, mutta se oli tämän herran mielipide ja se siitä.
Brassikehien jälkeen aloitimme kotimatkan, joka oli pitkä mutta mielenkiintoinen. Matkasimme kotiin nimittäin pienemmillä lautoilla ja losseilla, saaresta saareen. Matkalla ennen ensimmäistä lauttaa ehdimme vielä ulkoiluttaa koiria. Erittäin kaunis ja mielenkiintoinen tapa tulla Ahvenanmaalta kotiin, tämä täytyy ottaa joskus uusiksi.
Kaikenkaikkiaan hauska irtiotto arjesta, kaunis saaristo ja paljon nähtävää. Kiitos matkaseuralle ja koirien hoitajille kotona!