Team Monsterosa käänsi aamuisella auton nokan kohti Kouvolaa, kyydissään kolme agilityrakkia: Soda, Dali ja Dina. Soda kisasi medi1 hyppyradalla ja D&D oli ilmoitettu sekä hyppärille, että agiradalle medi2-luokkaan.
Soda sai kunnian aloittaa. Neiti lähti lähdöstä sellaisella innolla, että minulta loksahti suu auki. Kari ja Soda ovat edistyneet huimasti siitä mitä olen heidän yhteistyötään viimeksi nähnyt. Ikävä kyllä Soda lopetti kepit pikkuisen liian aikaisin, Kari joutui korjaamaan ja tästä sitten 5 virhepistettä. Muuten järkyttävän hieno rata -ja vielä nopeakin! Tällä esityksellä liideltiin sijalle 2. Päivän ensimmäinen Muumi-muki oli ansaittu.
Sitten odoteltiin, odoteltiin ja odoteltiin. Kakkosluokan vuoro koitti vasta iltapäivällä. Minä olin laskenut sen varaan, että ensin mennään hyppäri, Dina saa päästellä liikoja höyryjä ihan niin paljon kuin haluaa ja sitten liidellään agirata. Mutta tottakai tämä kaikki tapahtui juuri vastakkaisessa järjestyksessä. Agirata oli vaikea, todella vaikea. Minulla meni koko pakka sekaisin jo heti lähdössä. En osannut ohjata ensimmäistäkään estettä. Tämä oli ehdoton pohjanoteeraus ikinä. Hävetti jo radalla, puhumattakaan sen jälkeen. Lopussa en enää edes ohjannut, kävelin maaliin, Dina teki kaikki esteet varmaan kahdeksaan kertaan. Tehköön, ajattelin, ihan sama. Enää ikinä en halua kokea mitään tuollaista. Tästä syystä en tässä myöskään suuremmin analysoi "suoritustamme", ehkä on vain parempi antaa olla. Minä kävelin hallista suoraan ulos. Istuin penkille ja päätin, että nyt on tsempattava. Jos hyppäri menee samalla tavalla jää kisoista niin paska maku suuhun, että meidän kisaamiset on kisattu hyvin hyvin hyvin pitkäksi aikaa. Istuin penkillä kunnes kuulin, että on Dalin vuoro. En olisi tahtonut mennä edes takaisin halliin, mutta uteliaisuus poikein suoritusta kohtaan oli liian suurta. Sitäpaitsi Dina aloitti medit ja Dali lähti radalle toiseksi viimeisenä, siihen mennessä kukaan ei ollut tehnyt tulosta ko. radalta. Olihan se siis nähtävä. Pojat tekivät tarkkaa työtä. Aina toiseksi viimeiselle esteelle saakka, jossa Dali päätti ottaa pikkuisen liian suuren loikan ja hyppäsi puomin alastulon yli. Harmillinen vitonen siitä. Mutta koska seuraavakin koirakko hyllytii, olivat Dali ja Kari ainoat jotka saivat tuloksen tältä radalta! Ei siis yhtään huonosti. Toinen Muumi-muki tälle päivälle.
Minä otin Dinan ja lähdin metsään. Ajattelin kasata itseni ja ennenkaikkea kertoa koiralle, että kyllä tämä tästä. Dina kun lukee minua pikkuisen liian hyvin, tietää mielenliikkeeni ja aavistaa ajatukseni. Niinpä leikimme ensin metsässä ja sitten suuntasimme lämppäesteille. Onnistuin nostamaan fiilikset pohjamudista ylös, joka oli aivan mahtava suoritus. Sitten jätin koiran odottamaan ja suuntasin hyppärin rataantutustumiseen. Ei ollut ihan helppo sekään, mutta ei sentään yhtä kamala kuin agirata. Dina tykitti hirmuista vauhtia, minulla oli täysi työ ehtiä ajoittamaan ohjaamiseni niin, että siinä on mitään järkeä. Mutta kyllä kannatti! Nollatulos ja sijalle 2! Päivän kolmas ja viimeinen Muumi-muki oli ansaittu. Tältä radalta Dali ja Kari ottivat hyllyn.
Mukava kisapäivä siis kaikenkaikkiaan, vaikka meinasinkin heittää jo kaiken toivon menemään. Eihän se Dina mitään sillä hyppärin nollalla tee, ei siitä LUVAakaan saa, mutta hyvälle se tuntuu. Etenkin kun sen sai tuollaisen pohjanoteerauksen jälkeen. Kummasti lämmittää mieltä.
