maanantai 15. joulukuuta 2014

Viikonloppuretki

Ajelimme (liian) pitkästä aikaa viime viikonloppuna Joensuuhun tapaamaan vinttikoiralaumaa ja muutamaa Monsterosalaista. Ikävä kyllä sain karmivan flunssan juuri tätä viikonloppua hankaloittamaan, joten kaikkia, joita olisin halunnut tavata, en pystynyt kuitenkaan tapaamaan.

Kävin moikkaamassa Nadaa (Sooraba Nada) ja Daimia (Tarjuman Bahiyah). Daim on aikuistunut hurjasti sitten edellisen tapaamisen.




 
Sain tavata Ditan (Monsterosa Parus Major) ensimmäistä kertaa sitten pentulaatikon. Ja voi miten ihastuttava tyttönen se onkaan!




Kotimatkalla pääsin tapaamaan Luigia (Monsterosa Super Luigi) ensimmäistä kertaa muuton jälkeen. Mutta ikävä kyllä olin pojan näkemisestä niin suunnattoman innoissani ja iloinen, etten tajunnut ottaa yhtään kuvaa. Luigilla menee kuitenkin kivasti, se on kotiutunut hyvin ja sillä on mahtavat oltavat. Tällä hetkellä jäppinen on lähinnä pelkkää lihasta. Tästä syystä kuvien puute harmittaa erityisesti, olisi ollut mukava ikuistaa jätkän timmi kunto.

Kotimatkalla poimimme myös kyytiin Sirin (Monsterosa Boloria Polaris), joka tuli mammailemaan Nurkkalaan. Mahan kasvattaelu on hyvällä alulla. Jäämme odottelemaan loppuvuotta odotuksesta innoissamme.

 

1 kommentti:

  1. Ihanaa kuulla, että Luigilla menee hyvin. Dita on kyllä ihan mahtavan näköinen pakkaus, oli niin mun suosikki kesälläkin. :)

    VastaaPoista