Soda otti Luigin luovutuksen tyynesti. Katsoi, kun lapsi pakattiin autoon. Ajatteli varmaan, että heihei, ole kiltti poika. Luigi lähti matkaan reippaana, minkä arvasinkin. Ja uudessa kodissa on elämä lähtenyt mukavasti käyntiin. Minä etsin pikkuista Luikeroa muutamaan kertaan viikonloppuna "missähän se on, kun ei kuulu mitään?", niin sitä vaan tottuu siihen, että jaloissa pyörii penska. Äkkiä onneksi tottuu myös siihen, ettei pyörikään enää.
Endi oli reipas matkalainen. Tutustui uuteen paikkaan uteliaana ja selkeästi nautti maalla olemisesta samalla tavalla, kuin muutama viikko sitten mökkeilystä. Juoksi niin riemuissaan irti, että onnellisuus jotenkin oikein loisti koiran kasvoilta! Sellainen "kyllä maalla on mukavaa"-ajatuskupla leijaili koko viikonlopun Endin pään päällä. Ja mikään kolea sää tai viimahan tuota koiraa ei haittaa, jos saa päästellä pitkin peltoa vailla huolen häivää. Ihanaa, että Endillä oli niin mukavaa!
Loppuun kuvia lauantailta, kun uhmasin omaa katalaa flunssaani ja lähdin koirien ja kameran kanssa lenkille, viisveisasin koleasta ja harmaasta säästä, puin lämpimästi päälle ja kuljeskelin muutaman rohkean kanssa pitkin peltoja, niiden, jotka olivat sitä mieltä, että kyllä täällä tarkenee ja pihalla on kiva juosta. Muutamat olivat sitä mieltä, että takan edessä sohvalla on mukavampaa kuin ulkona pellolla (jonka ymmärrän tavallaan kyllä hyvin...).
Kotona oli sitten ihanaa saada sunnuntaina koko lauma taas kasaan ja käpertyä kimpassa unille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti