Luigi Luikeroinen

Ilokseni voin kertoa, että Lui on löytänyt oman kodin. Herra kerää kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttaa viikonloppuna omien ihmistensä luokse. Kotimatka on vähän pitkä, mutta onneksi Lui on mahtava matkustaja, loikkaa autoon mielellään ja matkustaa kauniisti omassa boxissaan.

On aavistuksen haikeaa luopua noin mahtavasta pennusta, joka on sulostuttanut jokaista päiväämme syntymästään saakka. Lui on helppo pentu. Se oppii nopeasti, nauttii tekemisestä, eikä koskaan huutele turhia. Se osaa pyytää ulos, istua, seisoa, odottaa ja "sanoa moi" (ts. ylävitonen). Se tulee luokse, tykkää mennä agihallilla putkeen, osaa mennä alas sohvasta, kun pyydät ja lenkkeilee nätisti sekä hihnassa, että irti. Sen kanssa ei ole tarvinnut hakata päätä seinään, se ei tuhoa paikkoja tai saa päättömiä pentuhepuleita. Se tulee toimeen kaikkien kanssa ja sen voi viedä minne tahansa, se esittää kuitenkin käyneensä siellä satoja kertoja. Se on reipas, eikä arastele vieraita. Mutta se on myös fiksu, eikä lähesty tuntemattomia koiria, ellen anna lupaa. Se ei huomannut rokotuksia, eikä sitä haittaa jos ulkona vähän sataa. Se antaa pukea takin nätisti ja syö kaiken mitä kuppiin laitetaan. Se muistuttaa oppimiskyvyltään paljon äitiään ja kasvojensa ulkonäöltä paljon isäänsä.

Se on ihana pentu. Kuten sanottu, on haikeaa, kun tuollainen pakkaus muuttaa omaan kotiinsa, mutta on myös ihanaa miten mahtava koti Luigia odottaa! Lui pääsee harrastamaan, liikkumaan ja nauttimaan koiranelämästä. Ilolla annan tuon pennun viikonloppuna oman ihmisensä syliin, koska tiedän, että se on hyvissä käsissä. 

Saa nähdä mitä sanoo Mamma Soda, kun silmäterä, peräkammarin poika, joka on ollut kaikki kaikessa nyt viimein "itsenäistyy". Soda on kouluttanut lapsensa hyvin, se on ollut omistautuva mamma, jolle Luin hyvinvointi on yhä vielä tässäkin vaiheessa ollut tärkeää. Jos Lui jostain syystä on kiljaissut, on Soda rynnännyt katsomaan, onko pennulla kaikki hyvin. Jos joku toinen koira on sanonut Luigille kovasti, on Soda ollut valmis puolustamaan pentua, jos tarve olisi niin vaatinut. Onneksi ei ole vaatinut, en nimittäin yhtään epäröisi, etteikö tuon pennun satuttaja olisi saanut ansionsa mukaan äidin kädestä, tai tassusta.

Nurkkalan elämä etsii jälleen sen "normaalin elämän" uoman. Jos sellaista käsitettä tässä talossa nyt edes tunnetaan.

On se vähän kasvanut...