keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Pikku-Dinaa ja Mörriä tapaamassa

Viime viikonloppuna Nada saapui luoksemme Joensuusta. Tämän kunniaksi kävimme tapaamassa Naanin lapsosia, Pikku-Dinaa Lahdessa ja Mörriä Paimiossa.

Dina on aloittanut vaiheen, jossa kasvatetaan jalat.






















Pikku-Dinasta on kuoriutunut oikea riiviö, joka jaksaa leikkiä ja telmiä vaikka miten paljon!















Sain napsastua myös äiti-tytär kuvan, tosin Nadan ilme kertonee kaiken oleellisen. Nada varmaan mietti, että nämä lapset on kyllä jo kertaalleen vieroitettu.















Kokonaisuudessaan Dinasta on kasvanut aivan ihastuttava, vekkuli, pieni brasilialainen!















Sunnuntaina sitten suuntasimme Turku KV:n jälkeen Paimioon, jossa meitä odotti Mörri, joka erehdyttävästi muistuttaa isäänsä Eskoa!















Mörri on huomattavasti kookkaampi kuin siskonsa, muttei pääse sentään velipoika Boriksen mittoihin.






















Mörri pääsi leikkimään mamma-Naanin kanssa painileikkejä...






















...ja repi innoissaan uusia leluja.















Niinkuin kaikki Taruolennot, on Mörrikin perinyt sekä äitinsä, että isänsä ruokahalun.















Lopulta uni voitti.















Kiitokset Lahteen ja Paimioon! Toivottavasti nähdään taas pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti