AgiRotu 2011

Sunnuntaina suuntana oli Lappeenranta ja AgiRotu 2011 joukkueviestin muodossa. Soda osallistui tapahtumaan ensimmäistä kertaa ALO-luokassa Brasilian liitäjät joukkueessa. Dali oli mukana toista kertaa, tällä kertaa kisaavien joukkueessa Katurakit. Dina oli ilmoitettu Katurakkeihin ja olisi ollut mukana kolmatta kertaa, mutta ikävä kyllä juoksu alkoi, eikä Dinaa näin ollen nähty radalla.

Soda teki hienon radan! Vain yksi harmillinen riman pudotus toi virhepisteitä Sodan ollessa joukkueensa nopein koira.

Päivästä tuli pitkä ja helteinen. Sodan rataantutustuminen oli aamulla jo klo 9 ja Dalin joukkue pääsi tutustumaan rataan vasta klo 14 jälkeen iltapäivällä. Ihmettelin koirien jaksamista, kun omassakin oli tekemistä. Uskomattomalla tavalla Dali kuitenkin jaksoi ja helteestä huolimatta Dali teki hienon radan ja jopa juoksuaskeleita nähtiin (Dali harvoin kuumalla säällä jaksaa vaivautua). Kepeiltä tuli virhepisteitä tyypilliseen tapaan.

Koko Katurakit joukkue yhdessä. Vasemmalta Maisa ja Kaija, Vega ja Terhi, Armas ja Siina sekä Dali ja Kari.

Meillä oli mahtava päivä, kiitos kaikille mukana olleille! Ensi vuonna mennään taas pitämään hauskaa! 

Tapaus MINNI, osa III

Kirjoitan tätä haikein mielin, vaikkakin äärettömän onnellisena Minnin puolesta.

MiiMaa, MiuMau, Mii, Pikkuneiti Mini Minni Menninkäinen on tänään lähtenyt matkalle kohti uutta kotia. Mii pääsi brassipojan kaveriksi, jatkamaan brassimaisia leikkejään, jotka ehti täällä aloittaa Sodan, Aidan ja Dalin kanssa.

MiuMaun toipuminen jatkui juuri niin loistavasti, kuin se oli alkanutkin. Pidensimme lenkkejä, kuten eläinlääkärin kanssa oli sovittu. Mii pääsi pihalle juoksemaan, ensin pari viikkoa yksinään ja Juhannuksen jälkeen jo muiden kanssa. Kaikki sujui ongelmitta. Liikuntaa lisättiin vähitellen. Minnin kunto oli päässyt laskemaan todella paljon toipumisen aikana, joka on tottakai ihan luonnollista. Kunto alkoi nousta kuitenkin kohisten, pikkuneidillä on energiaa edelleen vaikka muille jakaa! Ja kyllä se neiti pinkookin, ottaa todella ilon irti elämästä nyt kun jalat antavan myöten juosta! Sellaista elämäniloa oli ihana seurata.

Ja koska kaikki meni hyvin alkoi Juhannuksen jälkeen uuden kodin etsiminen. MiiMaa pääsi tänään muuttamaan ja toivottavasti tämän jälkeen voin kirjoittaa Minnistä samanlaisia iloisia päivityksiä kuin muistakin Taruolennoista, kun olen päässyt heitä tapaamaan. Toivon todella, että "Tapaus Minni"-sarjassa tämä on viimeinen osa.

Pidä hauskaa uudessa kodissa pikkuinen! Meidän tulee sinua kova ikävä.

Aika täydellinen viikonloppu

Perjantaina, helteisen päivän kääntyesä iltaan, suuntasimme jälleen Heinolaan mökkeilemään. Koko lauma innostui uimaan -Minniä myöten, joka on aiemmin ihmetellyt rannalla kun lauma on sännännyt veteen. Myös Dina yllätti innostuksellaan, neiti hyppi laiturilta lelujen perään ja päättipä uida minun kanssani vastapäiseen niemeen saakka. Dalia ei pidätellyt mikään, vesipeto mikä vesipeto. Herralle ei edes riittänyt pelkkä laiturilta loikkiminen, vaan piti kiivetä laiturin reunoilla oleville penkeille ja hypätä sieltä. Sodakin loikkasi laiturilta, mutta Aida meni mieluummin rannan kautta ja ui rauhalliseen tyyliinsä ilman riehumisia.

Dali.

Minni.

Soda.

Dina.

Aida.

Dalin tyylinäyte laiturilta hyppäämisestä.

 

Lauantaina oli vuorossa agilitykisat Mikkelissä. Mukaan pääsi vain Dali, koska Dina päätti aloittaa juoksun ja juoksuiset nartuthan eivät saa osallistua agikisoihin.

Dali jaksoi hienosti kaksi rataa helteisessä Mikkelissä, vaikka kentällä oli 36 astetta lämmintä. Ensimmäiseltä radalta 10 virhepisteellä ja hienoisella yliajalla sijalle 3. Toiselta radalta hylky rengassähläämisen seurauksena.

Ja mitenkäs kaukaa sille esteellä taas kannattikaan hypätä?

Palkintoposeeraukset.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa Juvan koiranäyttely, johon olin ilmoittanut mukaan Aidan. Tämä oli neidin ensimmäinen kehäkoitos ikinä ja koska ikää on jo yli kaksi vuotta aloitti Aida AVOimessa luokassa. Tulokset yllättivät minut täysin! AVO-ERI1 SA PN1 SERT ja ROP! Tuomarina Harry Tast, Suomi. Arvostelu kuuluu näin:
2v, rungossa nartulle sopiva pituus ja tasapainoiset ääriviivat. Tyypillinen pään kiila, kauniit tummat silmät. Hieman kevyet korvat, syvä rinta. Raajoissa hyvät kulmaukset, kevyt luusto, yhdensuuntaiset liikkeet. Seisoo ryhdikkäästi. 
Suhtautuminen tuomariin: rodunomainen lähestyttäessä.

Tälläisen viikonlopun jälkeen ei voi kuin hymyillä!

Nuori agilitytähti

Tiistaina kisattiin jälleen P-HAUn omat epikset, eli P-HAU Cup Pennelan helteisessä illassa. Tällä kertaa mukaan pääsivät Dina, jonka treenitauko on venynyt kuukauden mittaiseksi ja Soda, joka starttasi ensimmäistä kertaa mölliradalla.

Dinan kanssa otimme hylsyn, ohjasin koiran väärälle esteelle. Joten se siitä. Muuten olen oikein tyytyväinen treenitauon antiin, Dinalle taot ovat välillä tervetullutta vaihtelua, joiden aikana motivaatio tekemiseen kasvaa entisestään. Välillä tuppaa vain ohjaajalta unohtumaan, miten hyvä taukoja onkaan pitää.

Pikkuisen jännitti Karin ja Sodan puolesta, koska Soda ei ole ikinä ennen tätä mennyt rataa, siis näin pitkää rataa. Kuusi estettä on pisin tähän saakka tehty yhtenäinen harjoitus, nyt radalla oli kymmenen estettä enemmän, eli 16 kpl. Soda odotti kauniisti lähtölupaa ja aloitti radan oikein mallikkaasti. Kolmannen esteen jälkeen rata kaartui katsomoa kohti, jossa olin kameran kanssa. Soda huomaa minut ja juoksee suoraan katsomoon! Tulee eteeni seisomaan, heiluttaa aivan vimmatusti töpöään, kuin kertoakseen miten kivaa radalla on. Ja kaartaa samantien jatkamaan rataa tasan siitä mihin jäi. :D Voitte kuvitella miten kovasti yleisö nauroi! Hylkyhän siitä toki tuli, mutta muuten rata meni hienosti. Soda otti kaksi kieltoa, molemmat putkilta, muuten puhdas rata. Soda jopa itse pysähtyi puomin alastulokontaktille ja odotti Karilta lupaa jatkaa matkaa. Olen oikein ylpeä tuosta pienestä agilitytähdestä!

Tässä vielä kuvia kisasta:

Torstai iltana oli sitten vuorossa Sodan pentuagilitykurssin viimeinen kerta. Jälleen kerran Sodan todettiin käyvän väärää kurssia, se on liian taitava siihen porukkaan. Niinpä Soda saikin potkut kurssilta, kehoituksen hakea syksyllä sellaiseen ryhmään, jossa tehdään jo oikeasti rataa. Ja näinhän me olimme muutenkin suunnitelleet toimivamme. Ei tämä vauvakurssi kuitenkaan hukkaan mennyt! Oli hienoa nähdä, että tämä entinen roturasisti on alkanut sietää muita koiria lähellään ja pystyy silti työskentelemään ja keskittymään. Ryhmässä treenaaminen on aina hyödyllistä, vaikka ryhmän taso ei ihana omaaa tasoaan vastaisikaan. Kiitos kurssin vetäjille, meillä oli mukavaa!

Ja loppuun viimeiset kuvat pentuagilitystä: