lauantai 5. syyskuuta 2015

RTK1!!!

 Tänään kisattiin Vantaalla Jedin kanssa kolmas ja viimeinen kisa ALO-luokassa rallya.

Ainoa ikävä asia oli se, että satoi vettä. Rata oli mukava, juuri sellainen meille tehty. Sopivasti kaikkia kieputuksia, joista me tykätään. Ainoa haastavampi juttu oli juoksuosuus radalla. Minä pelkäsin jalkani puolesta. Tällä kertaa juoksuosuus oli vielä pidempi kuin viimeksi ja tottakai siihen sisältyi pujottelu. En uskaltanut ennen rataa tällä kertaa ottaa yhtään juoksuaskelta, ettei jalka rasitu. Yritin luottaa siihen, että kyllä se sitten radalla toimii. Onneksi toimi.

Lähdössä Jedi oli niin kierroksilla ja innoissaan, että haukkui minulle ja meni maahan, kun pyysin perusasentoon. Tämä toistettiin kolmesti, josta -1. Kun Jedi sitten viimein päätti, että nyt on hyvä hetki ottaa kaunis perusasento oli loppurata todella mukavaa tekemistä ja menemistä. Voi että mä tykkään tehdä tuon koiran kanssa, kun se on aina niin järkyttävän innoissaan!

Lopputuloksena siis 99/100 pistettä ja elämäni ensimmäinen koulutustunnus!
En olisi voinut villeimmissä kuvitelmissanikaan vielä hetki sitten uskoa, että ensinnäkin kisaisin rallya Jedin kanssa, tai että kolmella kisalla meillä olisi koulutustunnukseen oikeuttavat tulokset kasassa. Suuret kiitokset tsemppareille:
Johannalle, joka meitä on ahkerasti kouluttanut ja jaksanut kehua.
Liisalle, joka uskoo meihin käsittämättömällä tavalla ja haastaa eteenpäin.
Sekä Karille, joka jaksaa rakentaa treeniratoja ja tsemppaa aina seuraavalle etapille.
Kiitos!

Kiitoksena Jedin loistavasti tehdystä työstä lupasin sille ennen kisaa "ihan mitä vaan" hyvistä tuloksista. Niinpä Jedi sai tulevia treenejä varten kartiot, röhkö-possun, koska ne on sen mielestä niin kamalan hauskoja sekä kokonaisen broilerin, koska tiedän, että se tykkää siitä (ei, se ei saa syödä sitä kerralla). Itseni palkitsin viinipullolla.

Nyt on hyvä mieli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti