lauantai 9. kesäkuuta 2012

Yksi Viron JunioriVoittaja ja viisi mökkeilijää.

Elma matkusti Viroon ja nappasi matkaltaan mukaansa tittelin kotiintuomisiksi viime viikonloppuna.
EE JW-12 Monsterosa Nefertiti "Elma"
Sillä aikaa me muut köllöteltiin mökillä. Tai no, köllöteltiin ja köllöteltiin, pikemminkin juostiin ja riehuttiin!
Käytiin katsomassa kalliomaalauksia Ristiinassa. Patikoitiin perille metsän halki, syötiin eväitä laiturilla (ihmiset sai suklaata ja banaania ja koirat sai jauhelihapullia). Nautittiin komeista maisemista ja ihailtiin hienoja esi-isien taideteoksia.

Mökillä käytettiin aika juosten ja uiden.
Tai Dina käytti aikansa lähinnä mammaa tuijottaen.
Aidan vakiotemppu: vaaniminen, osa 1.
Osa 2.
Osa 3.

Juostiin myös heinikossa. Minä pelkäsin, että kaikki viisi ovat punkkien peittämiä, mutta ihme kyllä yhtäkään ei löytynyt.

Ja koska mökkipihan riehumisia ja uimista piti harrastaa jokapäivä ja paljon, on siitä sitten kuviakin... paljon.
Se ei ollut brassinkestävä.

Ja kävipä tuore Viron Juniorivoittajakin meitä moikkaamassa kotimatkallaan.

Illalla meitä nukutti kovin.

Ja kun laituri hiljeni, sinne saapui yövieras.
Isokoskelo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti