torstai 13. lokakuuta 2011

Pentukuvasaastetta.

On niin kiire koko ajan, ettei ehdi edes blogiaan päivittää!

Kaikessa hässäkässä on unohtunut laittaa pentujen kuvia. Kiitos teille, jotka jaksatte soitella ja muistutella! ;)

Tässä pentukuvasaastetta, olkaapa hyvät.

Seitsemän viikkoa ja poseeraamisen alkeita, ketä kiinnosti ja ketä ei, päätelkää itse.

Elma. Monsterosa Nefertiti.





Max. Monsterosa Neferefre.




Nekku. Monsterosa Nitoqris.




Ilkka. Monsterosa Niuserra.

Pennut kävivät viimeinkin myös sirutuksessa ja eläilääkärin tarkastuksessa. Sirutettaessa huuto oli melkoinen! Olin ajatellut, että kokeilen siruttaa nämä vähän isompana (aiemmat sirutettu 4-5 viikkoisena), kun neula on kuitenkin valtava. Että jospa se olisi vaikka jotenkin fiksumpaa näin. No ei ollut! Seuraavat ja sitä seuraavat ja sitä seuraavat ja niin edespäin, sirutetaan kyllä silloin heti neljän viikon jälkeen. Silloin pentuja ei haittaa koko toimenpide yhtään pätkää, eivät edes huomaa, että siru tuikataan niskaan. Kun nämä taas osaavat jo huutaa ja pistää vastaan koko kahden kilon painollaan. Oppia ikä kaikki.

Eläinlääkärin tarkastuksessa kaikki pennut todettiin kaikinpuolin terveiksi ja hyvävointisiksi. Molemmilla pojilla on jo molemmat kivekset. Kovasti kehui eläinlääkäri kauniita brassinalkuja. :)

Sitten sain päähäni, että tahdon pennuista yhteiskuvan. No missäänhän tämä nelikko ei eää paikallaan pysy, tuntuu ettei edes nukkuessa, joten ajattelin, että jospa koreissa. Työn ja tuskan takana oli kuva, pitää kokeilla vielä suuremman apujoukon kanssa uusiksi.

Vasemmalta: Elma, Ilkka, Nekku ja Max.

Pennuilla on hauska laatikkoleikki. Kari askartelee pahvilaatikoista "leikkimökkejä", joissa pennut sitten nujuavat elämänsä innolla. Jokaisen Faaraon tulevan perheen pitää hankkia itselleen iso tyhjä pahvilaatikko!


Jedi on kaikkien pentujen suosikki ja meno on sen mukaista.




Aida ja Soda ovat luotettavia hoitotätejä, jotka pesevät, puunaavat ja leikittävät. Doro-mammahan lähti jo omaan kotiinsa, pentujen hoito riitti mammakoiralle, joka keskittyi enemmän puruluihin kuin jälkikasvuunsa. Doro sai vieroittaa vauvat itse nisältä ja päättää milloin tahtoo kotiin.


Muita kuulumisia:
Ringo (joka pääsi agilityn alkeiskurssille!) kävi kyläilemässä ja lekittämässä Jediä ja siskopuoltaan Sodaa. Piti kuvai napsia pikkuisen.
Äiti, isi ja poika.
Siskopuoli Soda, isukki Dali ja velipuoli Ringo.
Loppun vielä muutamia viime aikojen askarteluja.
Pentupaketteihin Faaraoille.
Pentupaketteihin Faaraoille.
Tilaustyö.
Tilaustyö.
Jedille panta.
Tilaustöitä.
Jedille valjaat.
Suihkuverhosta Sodalle sadeviitta, kokeiluna.
Prinsessalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti