sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kaksoisvoitto!

Sunnuntaina kylmässä aamussa kisattiin Haminassa, Kotkan koiraystäväin seuran agikisoissa. Olin ilmoittanut sekä Dalin, että Dinan kolmelle radalle. Kaksi agilityrataa ja hyppyrata. Agilityradat eivät edelleenkään kiidättäneet mietä kakkosluokkaan. A-radalta Dalille 20 virhepistettä, jonkin ihmellisen keppisähläämisen takia ja Dinalle 10 vp, perinteiset kontaktivirheet, jotka ovat meidän suurin päänvaiva taas vaihteeksi. B radalta molemmille HYL. Vieläpä samalta esteeltä. B rata jäi sikäli harmittamaan, että se oli äärettömän hyvä rata, minulla ja Dinalla oli hyvä vire päällä ja hauskaa radalla. Pitkään aikaan ei ole mennyt noin hyvin ja sitten kuitenkin se hylsy... plaah! Etenkin kuin vauhtia oli vaikka muille jakaa, ajat joita Dina teki olivat aivan käsittämättömiä.

Ilmoitin koirat myös hyppärille, vaikka meillä molemmilla sen hyppärinolla jo taskussa, mutta ajattelin, että mennään nyt kuitenkin. Sitäpaitsi minä tarvitsin hieman egonnostatusta, ajattelin että hyppäri voisi tuoda meille jotain kivaa, kun agiradoilla hakataan päätä seinään.

Alku ei näyttänyt lupaavalle, rata osoittautui ajateltua vaikeammaksi, kaikki muut kisaajat repivät hylsyä hylsyn perään, vieläpä samasta kohdasta jokainen. Tuomari ihmetteli tätä jo ääneen minien ratojen jälkeen, mutta mitäpä siinä muuta voi kuin toivotella medeille onnea ja lähettää matkaan. Olimme Karin kanssa peräkkäisillä lähtönumeroilla, aika loppupäässä lähtölistaa. Aika karmealle tuntui lähteä radalle, kun tiesi mikä tilanne oli. Dali ja Kari menivät ensin, 5 vp kepeiltä. Mutta tulos sentään, päivän ensimmäinen tulos hyppärillä! Minä päätin, että aivan sama mitä tulee, halusin löytää saman vireen kuin edellisellä surullisesti päättynellä B-radalla. Ja se löytyi! Minä sain toki pinkoa Dinan kanssa ihan niin paljon kuin kintuista lähti, mutta voi että me oltiin hyvä tiimi! Ei ole ehkä koskaan ollut noin kivaa tehdä rataa. Vielä paremmalle tuntui maalissa: 0-rata ja ajalla -13, 54! Aivan huikeaa!

Dina siis sijalle 1. ja Dali sijalle 2. Myös loput koirakot ottivat HYLsyn, joten kahdestaan saimme patsastella palkintopallilla.

Tuomari yritti kovasti tyrkyttää meille myös SERTiä ja luokkanousua, mutta koska hyppäriltä tosiaan on jo se nolla, niin tämä oli vain tälläinen hyvänmielen kisa ja nousemiset saavat nyt edelleen odottaa meidän osalta. Kilpailukirjassakin luki jo, että siirto 2. luokkaan, vähän harmitti, kun piti korjailla se pois sieltä. ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti