Tällä kertaa sain nukuttua, söin aamiaisen, enkä edes aikonut oksentaa, itkeä, lähteä kotiin tai muutakaan mitä viimeksi uhkasin tehdä. Oli oikeastaan kaikinpuolin ihana fiilis jo kotoa lähdettäessä. Jännitin, mutta vain vähän ja terveellä tavalla. Rataantutustuminen ei lisännyt paniikkiani, vaikka sitä vähän ennakkoon odotin. Oikeastaan mahanpohjassa alkoi kihelmöidä vasta, kun luokka alkoi -me olimme Dinan kanssa ensimmäinen koirakko.
Dina oli ulkoradasta kovasti fiiliksissä jo ennen omaa vuoroamme, otti hirmuisesti kontaktia, joka aina lupaa minulle hyvää rataa ajatellen. Ikävä kyllä fakta on kuitenkin se, että kun neidin kintut pääsevät kunnolla vauhtiin on korvilla täysi työ kuunnella mamman hidastamiskäskyjä. Niinpä jälleen otimme puomin alastulolta viisi virhepistettä, neiti ei edes yrittänyt jarruttaa, vaikka aika kuuluvasti käskytin. Muuten rata mentiin kuitenkin mallikkaasti, joten sijoitus kolmas!
Jälkimmäisellä radalla minä olin jo alussa jotenkin omissa ajatuksissani, keinun jälkeen oli jyrkkä kaarros, en sanonut koiralle mitään, niinpä Dina päätti itse mikä hyppy mennään ja väärähän se oli, joten kauan odotettu HYLky tältä radalta.
A radalla Dalille HYLky kepeillä sählänneen ohjaajan vuoksi ja B radalta 15 virhepistettä. Dina oli varmaan autossa odotellessa neuvonut välttämään kontaktipintoja, koska hyvin epädalimaisesti jannu loikkasi A:n alastulokontaktin yli, lisäksi sähläystä kepeillä toi loput virhepisteet.
Hirveän hyvä mieli jäi kuitenkin. Koiralla oli kivaa ja itsellä oli kivaa. Ensi kerralla voin jo ehkä luottaa siihen, että ei se jännittäminen ole enää niin paha. Tästä on hyvä jatkaa!
Ja kuvia tottakai loppuun palkintoporsaasta.
Dina haluaa pokaalin.
Posetukset.
Mamman rakas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti