Meiltä puuttuu pikkujalkojen tepsutus. Kukaan ei enää pure minua varpaasta. En astu pissilammikkoon käydessäni yöllä vessassa, kun en halua laittaa valoja. Kukaan ei revi aamulla yöpaitani helmaa tai päivällä hupparin naruja. Sormet säästyvät puremilta, eikä tarvitse miettiä mistä saisi sanomalehtiä pennuille pissipaperiksi.
Taruolennot muuttivat omiin koteihinsa viikonloppuna. Kaikkien kotiutuminen on alkanut hienosti. Yksi on ehtinyt jo maistella kenkiä ja toinen rääkkää uutta "isoveikkaansa" aivan innoissaan, kolmas seuraa emäntäänsä kuin hai laivaa, neljäs on hurmannut puoli kaupunkia ja viides jatkaa jättimäisten ruoka-annoksien nautiskelua aivan kuin ennenkin. Lapsilla menee siis loistavasti!
Mutta meillä on totuttelua tähän uuteen hiljaiseen elämään, jossa kaikilla koirilla onkin yhtäkkiä aivot! Ne ymmärtävät mitä tarkoittaa "ei", eivät käytä aikaansa kaapinkulmien pureskeluun. Pitää kyllä myöntää, että oikeastaan tämä on aika ihanaa, niin helppoa. Vaikka lapsosia onkin ikävä, mutta onneksi kuulumisia tulee lähes päivittäin.
Älkää käsittäkö tätä väärin, en minä kadu tai kauhistele sitä, että pennut vilistävät meillä sen kymmenen viikkoa. Seuraava ja sitä seuraava ja sitä seuraava pentue (ja kaikki senkin jälkeen) viettävät meillä sen saman ajan, tai niin kauan kuin tarve vaatii. Ihmettelenpä vain miten erilaista elämä on nyt, kun pennut lähtivät ja miten helpolta oma lauma tuntuukaan. Ja miten kamalan nopeasti aika meni! Voitteko kuvitella, tasan kymmenen viikkoa sitten meillä syntyi viisi toukkaa, jotka näyttivät tältä:
Eikö se ollutkaan viime viikolla?
Mutta nyt taas kohti uusia seikkailuja ja niitä odotellessa kuulumiset ovat edelleen tervetulleita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti