Enää tämä viikko.

Jokainen synnytys ja pentue on erilainen. Kulunut klisee, mutta niin totta. 

Superlapset täyttävät tänään yhdeksän viikkoa. Taas tulee se hetki, kun alkaa miettiä miten äkkiä aika onkaan hujahtanut. Vastahan meillä istuttiin olkkarissa katsomassa telkkaria, kun Soda teki raskaimman työn siinä vierellä, meidän laittaessa sarjan pauselle aina sillä hetkellä, kun Soda alkoi ponnistaa. Sitten katsottiin sukupuoli, väri, häntä, tuntomerkit värityksestä ja jatkettin sarjan seuraamista. Kunnes Soda ilmoitti, että tämä oli tässä, lähden käymään ulkona ja ottaisin nyt ruokaa, kiitos. Viisi pentua tuhisi tyytyväisenä pentulaatikossa vatsat täynnä maitoa. Hyvä määrä ajattelin silloin, kiitin Sodaa, kehuin ja toteutuin toiveet. Ja edelleen olen samaa mieltä. Hyvä määrä.

Soda osoittautui huippumammaksi. Meillä alkoi heinäkuussa Monsterosa-maailmassa myös kattoremontti. Etukäteen mietin vaikka millaisia ratkaisuja, miten Sodan olisi paras olla, missä Sodan ja pentujen olisi paras olla, miten kaikki järjestetään, ettei emä stressaannu turhaan, mitähän tässä nyt... Kattoremonttia ei voinu siirtää useista eri syistä johtuen. Se oli tehtävä ja sillä selvä. Mutta ei koiran synnytystäkään noin vain siirretä, tämä ajankohta nyt vain oli tällä kertaa tässä. Tahdon aina antaa vain parasta sekä mammalle, että pennuille. Tähän parhaaseen kuuluu minusta myös rauha olla pienien pentujen kanssa ilman stressiä. Olen ollut siitä tarkka. Kaikki huolet osoittautivat turhiksi. Sodan mielestä oli täysin yhdentekevää, että meillä tehdään uutta kattoa. Soda sai toki oman huoneen, rauhan olla syrjässä muilta koirilta, rauhan olla pentujensa kanssa ja rauhan talkooväeltä. Mutta rauhaa ääniltä ei tälläiseen pakettiin voi tietenkään luvata, sen ymmärtänee jokainen. Soda oli ehkä meistä kahdesta se, joka ymmärsi tämän kaiken paremmin, kuin minä. Minä olin aluksi vain huolissani.

Soda oli koko ajan tyyni oma itsevarma itsensä. Annoin Sodan määrittää rajat itse, koska se oli koko ajan kaikesta niin varmaotteinen. Soda hoiti pennut ensihetkestä saakka perfektionistisen luonteensa määrittämällä tavalla, mutta ilman paineita. Se pesi, puunaisi, huolti ja ruokki. Se oli tarkka siitä, että pennuilla on kaikki hyvin. Pentujen synnyttyä minun ei tarvinnut kertaakaan olla huolissani, että Soda huoltaisi esimerkiksi napoja liikaa. Se ei yrittänyt peittää pentuja huopiin ja lakanoihin, minun ei tarvinnut miettiä millaisia alusia voin pentulaatikkoon laittaa, koska tiesin, ettei Soda yritä peittää jälkikasvuaan. Minulle jäi kaikki aika seurata emää ja pentujen kasvua, kun ei tarvinnut erikseen huolehtia mistään. Soda näytti omilla toimillaan, ettei mitään syytä turhaan huolehtimiseen ole.

Muutaman päivän Soda makasi pentulaatikossa juuri sieltä liikkumatta. Sillä erotuksella kaikkiin aiempiin mammakoiriin, että kun sanoin taikasanat "mennäänkö ulos", oli myös Soda joka kerta valmis lähtemään pihalle. Siitä oli suorastaan kamala vääryys, etten ottanut sitä lenkeille mukaan ensimmäisinä viikkoina, vaan jätin kotiin.

Meillä on ollut pentue, joiden emä ei halunnut imettää pentujaan. Emä, joka olisi halunnut hoitaa pentujaan liiankin intensiivisesti, etenkin napoja. Emä, joka piti viedä ulos väkisin lähes kaksi viikkoa. Emä, joka olisi halunnut haudata pennut huopiin, lakanoihin ja peittoihin. Emä joka ei halunnut syödä... Ja sitten meillä on Soda. Soda, joka imetti tunnollisesti kahdeksan ja puoli viikkoa. Kaivoi kerran pesän pentulaatikkoon, vain nukkuakseen siinä itse. Soda, joka ei halunnut lopettaa ulkoilua mistään hinnasta, kyllähän ne terveet pennut nyt muutaman minuutin pärjää itsekseenkin. Soda, joka söi koko ajan hyvällä ruokahalulla. Soda, joka katkoi napanuorat oppikirjamaisen tasaisesti, muttei edes yrittänyt huoltaa pentujaan puhki.

Muutaman päivän pentulaatikossa makaamisen jälkeen Soda päätti, että hän haluaa viettää aikaa myös "aikuisessa seurassa" ja pyysi päästä muiden luo, pennuille ei tulisi kylmäkään heinäkuun helteissä. Mutta kun pentulaatikosta kuului yksikin ääni, oli Soda heti valppaana katsomassa mikä kullannupuilla on hätänä. Aida sai tulla katsomaan pentuja hyvin pian, ovathan Aida ja Soda erottamattomat ystävykset, joten tämän arvasin jo etukäteen. Soda makasi pentulaatikossa ja imetti, Aida makasi nojatuolissa pentulaatikon vieressä ja katsoi, että kaikki on hyvin.

Kun pentujen silmät aukesivat, saivat muutkin koirat tulla katsomaan niitä. Mutta Soda antoi luvan katsoa vain pentulaatikon ulkopuolelta, aitaukseen ei ollut asiaa. Samalla viikolla pennut alkoivat nauttia myös ulkoilusta. Ne saivat pihaan aitauksen, joka oli varjossa pistävältä heinäkuun helteeltä. Sodan mielestä oli ihanaa maata ulkona pentujen kanssa. Sille tämä järjestely sopi mainiosti. Talkoolaiset saivat ihastella pentuja aivan rauhassa, Soda tiesi pentujen olevan turvassa.

Kun pennut alkoivat liikkua ja harjoitella leikkimistä, aloimme kutsua Sodaa sosiaaliseksi superäidiksi. Se saattoi viettää aikaa muun lauman seurassa, mutta loikata salamana pentujen luo, jos sieltä kuului kovaääninen piippaus. Pieniin ääniin Soda ei enää reagoinut. Opin hyvin nopeasti katsomaan Sodan reaktioista kannattaako rynnätä mihinkään, vai antaako vain olla. Tälläistä realistista rentoa suhtautumista oli ihana seurata!

Kun pennut alkoivat syödä kiinteää ruokaa, Soda ilmestyi aina vahtiin pentujen lähelle, että ne saavat syödä rauhassa. Se ei koskaan mennyt pentujen kupille ilman lupaa. Kerran Dali lähti tulemaan pentujen ruokaa kohti pentujen syödessä. Soda meni poikittain Dalin ja pentujen väliin ja kertoi Dalille, että minun lapseni ovat syömässä, mene kauemmas. Ja näin tapahtui. Soda oli määrätietoinen kaikessa mitä teki, mutta koko ajan hyvin tyyni.

Nämä ovat olleet meidän ensimmäiset kesällä syntyneet pennut. On ollut ihanaa saada myös nauttia kesästä näinkin pitkään. Vaikka nyt on jo syyskuu, oli esimerkiksi viime viikonloppuna vielä todella kaunista. Meille tämä on mahdollistanut ennenkaikkea sen, että pennut ovat saaneet olla todella paljon ulkona. Ne rakastavat ulkoilua, juoksemista, oksien ja nurmen repimistä, kaivamista, heinikossa vaanimista ja telmimistä. Hyvin harvassa ovat olleet päivät, että nämä penskat eivät olisi olleet ulkona. Ne pari todella sateista päivää tuossa taannoin tekivät poikkeuksen, mutta muuten pennut ovat nauttineet ulkoilusta paljon.

Totuttuun tapaan pennuilla on käynyt myös paljon vieraita. Ne rakastavt ihmisiä. On ihanaa olla sylissä ja nuolla ihmisen naamaa! Superlapset ovat päässeet myös reissamaan pikkuisen enemmän, kuin muut pentueet aiemmin. Viikonloppu Joensuussa oli huikea! Tästä kiitokset kuuluvat toki vinttarilaumalle, mutta myös äärettömän kauniille ilmalle, josta saimme nauttia. Lisäksi pennut ovat saaneet vierailla Maikin Lemmikkikellarilla, josta lähetämme jälleen kerran Suuret Kiitokset henkilökunnalle! Nämä vierailut ovat ikimuistoisia ja sosiaalistamisessa todella tärkeitä.  

Nyt nautimme vielä viimeisestä viikosta ja viikonloppuna saattelemme maailmalle iloisia ja touhukkaita hännänheiluttajia hyvillä mielin.

Luigille etsimme vielä kotia. Joka tahtoo itselleen hyväsydämisen, herttaisen, tarmokkaan ja iloisen ystävän, löytää sen tästä ihanasta pienestä pojasta.