sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Pakkaspäivä

Pakkaspäivän kuvia Monsterosa-maailmasta.

Sodaa ei kovakaan pakkanen hidasta. Neiti nauttii pöllyävästä lumesta.















































Pakkasta uhmaten kävimme jäällä ja Radiomäellä koirien kanssa.

Juoksemisen riemua Dinan tapaan.





































































Aidan mielestä oli vain kylmä.





































Siskokset.















Muutama juoksuaskel, kun oikein houkutteli.















Sodalla vauhtia riittää.




























































Dinaakin ehti kiusaamaan.















Rentoa meininkiä Dalilta.















Siis tämä koirahan on ihan normaali...?















Lentoonkin se yritti lähteä.























Komeilua jäällä.























Koko lauma jäällä ennen kuin lähdimme sulattelemaan itseämme autoon.















Radiomäellä Dina katseli maisemia.























Ja leikki Sodan kanssa.















Sodaa ei mikään pidättele, jos on tilaisuus juosta, se käytetään.















Juoksentelua Radiomäellä.























Ja komeilua Radiomäellä.















Yhteiskuva ja suuntana koti.















Kotipihassa vielä maisteltiin lumikökkärettä.















Ja posetus terassilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti